tiistai 3. huhtikuuta 2012

Sokkelopuutarha ja akileijat

Sokkelopuutarha tarkoittaa labyrintinmuotoon istutettua pensasaitarakennelmaa. Aidat kasvatetaan niin korkeaksi, että sokkelon sisällä kävelijä ei näe aidan yli. Siksi sokkelossa eteneminen on jännittävää, ja maaliin pääseminen ja sokkelosta ulos löytäminen on haasteellista. Oikeasti sokkelopuutarhat kasvatetaan mm. tuhka-, herne- tai taikinamarjapensaista, mutta minä rakentaisin omani kuusentaimista. Niistä saisi ikivihreän, ihanan havunvihreän tiheän aidan.

Sokkelopuutarhat voi rakentaa mihin tahansa muotoon; neliöksi, soikeaksi, tms. Sokkelopuutarhaan kuuluu myös ns. maali, eli joku palkitseva näkymä sokkelon keskellä tai loppupisteessä, esimerkiksi suihkulähdelammikko.  Minä rakentaisin perinteisen pyöreän sokkelon ja sinne keskelle maaliksi ison pyöreän akileijapenkin. Keskelle korkeita ja oransseja Firecrackereita, seuraavalle kehälle keltaisia Kulta-akileijoja, ja ulommalle kehälle punakeltaisia Skinnereitä. Ja sitten vielä laitatupsuja muista upeista lajikkeista.

 Carol Shieldsin kirjassa Larryn juhlat (Otava 1997) kerrotaan puutarhuri Larry Wellerin elämästä. Häämatkalla Englannissa hän hullaantuu sokkelopuutarhoista. Hampton Court –sokkelopuutarhassa hän tahallaan eksytti itsensä labyrinttiin, jotta sai viettää siellä pidempään aikaa yksin.  ”…hän halusi tunkeutua yhä syvemmälle tiheikköön ja antautua sokkelon oveluudelle…hänen jalkansa valitsivat aina väärän käytävän, tekivät vastoin suuntavaistoa, kiersivät kehää ja toistivat virheitä, mikä herätti hänessä lähes kuumeisen erillään olemisen tunteen.”

Siellä vihreiden seinämien kätköissä hän koki ymmärtävänsä ihmiselämästä jotakin merkittävää; ”Asian ydin oli se, että vuoroin eksyi, vuoroin löysi tien, niin juuri, mutta siihen kuului myös hetki, jolloin halusi unohtaa kaiken, kokea odottamattoman hurmion antautuessaan kulkemaan sokkona eteenpäin.”

Blogista http://THEGREENGARDENGATE.blogspot.com löytyy Bourton House Garden -otsikon alta pari kuvaa Knopphagenin sokkelopuutarhasta. Se tosin näyttää olevan hyvin matalaa mallia. Suosittelen katselemaan.

Tuo Larry tuoreine vaimoineen suunnitteli jatkossa menevänsä katsomaan vielä mm. Luzernin peilisokkeloa. Ja "Salaperäiset skandinaaviset sokkelot odottivat nekin vielä vuoroaan, pelkästään Suomessa oli yli sata sokkelolatomusta eli jatulintarhaa."
Jatulintarha tarkoittaa maahan ladottuja, labyrintteja muistuttavia kivirivejä, jotka ovat peräisin keskiajalta tai jopa esihistorialliselta ajalta. Akileijapuskista saisi tietenkin myös rakennettua jatulintarhan tai matalan sokkelopuutarhan.

Jostakin muistaisin lukeneeni, että Suomessa olisi kaksi oikeaa sokkelopuutarhaakin, mutta en ole onnistunut mistään löytämään tietoja niistä. Ehkäpä muistan väärin. Vai tietääkö joku???


4 kommenttia:

  1. Oi kun joskus saisi iiison tontin josta löytyisi niin rinnettä, mäkeä kuin myös tarpeeksi tasaista niin varmasti sokkelon tekisin. Kuusesta tosin minäkin :)

    Toinen haaveeni on ollut nuo jatulintarhat ja pienimuotoinen stonehenge. Tämä tontti tosin alkaa olemaan jo niin täynnä, ettei noista oikein mitään saa tähän enää ympättyä.

    VastaaPoista
  2. Kunnioitettu Insinööri,
    tehän puhutte hebreaa! Mitä stonehenge on suomeksi?

    Sokkelon rakentamisesta vielä. Minulla on sellainen itsekäs ajatus, että jos rakentaisin sokkelopuutarhan, sen pitäisi tapahtua silloin, kun oletettua elinaikaa vielä riittäisi nähdä se valmiina lopullisessa korkeudessaan ja kykenisi vielä kävelemään itse omin jaloin siellä sokkelossa. Minulle ei riittäisi, että jotkut seuraavat sukupolvet ehkä...

    VastaaPoista
  3. Ehdottomasti pitäisi itsekin päästä sokkelo täysimittaisena kokemaan. Keskelle voisin ehkä viritellä jonkun suihkulähteen ja pari kirsikkapuuta.

    Stonehengellä tarkoitin jotain tällaista kivirakennelmaa http://fi.wikipedia.org/wiki/Stonehenge

    VastaaPoista
  4. Kiitos, Parahin Insinööri, hyödyllisestä linkistä, ja mielikuvasta, jossa on mukava viivähtää! Havupuiden tuoksu, kuusenkerkkien vaalea vihreys, suihkulähteen solina ja kirsikkapuut kukassa!

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.