"Multaan kannattaa rakastua jo silloin, kun elää, sanoo kirjailija Mari Mörö (Helsingin Sanomat 8.7.2007). Hyvä elämänohje tuo! Jutussa hän toteaa, että "akileijat ovat kerta kaikkiaan kiehtovia".
Minulla oli ilo viime kesänä vierailla Mörönperän -puutarhassa avoimien ovien päivänä. Siinä vaiheessa kesää suurin osa Mari Mörön akileijoista oli jo kukkinut, joitakin kauniita yksilöitä oli vielä kukassa. Hänen puutarhassaan oli niin paljon kaikkea kaunista, ja niin paljon kiehtovaa kerrottavaa kasveista hänellä oli.
Mm. laaja tienvarsikukkakumpu sisälsi siellä täällä akileijoja. Niiden kukkavarret siemenkotineen olivat tallella. Voin vain kuvitella, miten se kumpu kihisee akileijaenergiaa, kun vuosien saatossa kaikki akileijat ovat siemenensä sinne varistaneet.
Mari Mörö tuossa lehtijutussa kertoo tuoneensa akileijan siemeniä Lontoon puutarhamessuilta. Itse olen tuonut niitä mm.Amsterdamin kukkatorilta. Myös erään islantilaisen puutarhan kadunvarrelle saakka yltäneistä akileijakasveista otin muutaman siemenkodan, vaikka tiesin sen jo silloin epätoivoiseksi yritykseksi. Siemenkodat olivat nimittäin vielä vihreitä, siis raakoja. Kuitenkin kannoin ne kotiin kuin suurimmatkin aarteet. Kuivatin ne, ja siemenet kylvin seuraavana keväänä. Eivät tietenkään itäneet. Kunhan oli pakko yrittää. Olin jo nimennytkin ne hienon hopeanharmaan väriset yksilöt löytökaupungin mukaan; Aquilegia "Isafjördur".
Sitten kun Suomen Akileija-seura on perustettu, niin kunniajäseneksi on ehdottomasti kutsuttava Mari Mörö.
sunnuntai 26. helmikuuta 2012
maanantai 20. helmikuuta 2012
Sukukokous ja heimojuhla
Akileijojen suku; Aquilegia-seura pitää kokoustaan. Paikalla on ainakin seuraavan nimisiä perheitä; alpina, atrata, buergeriana, caerulea, canadensis, chrysanta, cultorum, flabellata, formosa, fragrans, glandulosa, sibirica, skinneri, viridiflora ja vulgaris. Sitten on vielä niitä perheitä, joiden nimissä on "x cultorum", "x hybrida" tai "var." -lisäykset. Lienevät erilaisia muunnelmia ja jalostuksen tuotteita.
Nyt on jo aika ottaa ryhmäkuva kokousväestä! Koko porukka ei kyllä mahdukaan samaan kuvaan!
Aquilegia -suku saa kutsun Leinikkikasvien (Ranunculaceae) heimojuhliin. Akileijojen kanssa siellä huvittelevat mm. Kullerot, Rentukat, Ukonhatut, Tarhakylmänkukat, Vuokot ja Leinikit. Mukavia vanhoja tuttuja kaikki. Varmasti hauskat juhlat! Juhlien yhteydessä pidetään myös vuosikokous, jossa valitaan edustajat ylempiin hallintoelimiin. Yhteisten asioiden ajamisessa ansioituneimmat pääsevät edustajiksi Siemenkasvien -syysseminaariin ja Putkilokasvien -parlamenttiin. Kaikkein tärkein edustustehtävä on Kasvikunnan Kongressin jäsenyys. Perinteisesti Akileijoilla ja Vuokoilla on ollut aina kova kisa siitä, kumman suvun keskuudesta edustaja valitaan. Kesän 2011 edustajaksi valittiin jaloakileija "Lime Sorbet". Eläköön Akileijat!!!
Nyt on jo aika ottaa ryhmäkuva kokousväestä! Koko porukka ei kyllä mahdukaan samaan kuvaan!
Aquilegia -suku saa kutsun Leinikkikasvien (Ranunculaceae) heimojuhliin. Akileijojen kanssa siellä huvittelevat mm. Kullerot, Rentukat, Ukonhatut, Tarhakylmänkukat, Vuokot ja Leinikit. Mukavia vanhoja tuttuja kaikki. Varmasti hauskat juhlat! Juhlien yhteydessä pidetään myös vuosikokous, jossa valitaan edustajat ylempiin hallintoelimiin. Yhteisten asioiden ajamisessa ansioituneimmat pääsevät edustajiksi Siemenkasvien -syysseminaariin ja Putkilokasvien -parlamenttiin. Kaikkein tärkein edustustehtävä on Kasvikunnan Kongressin jäsenyys. Perinteisesti Akileijoilla ja Vuokoilla on ollut aina kova kisa siitä, kumman suvun keskuudesta edustaja valitaan. Kesän 2011 edustajaksi valittiin jaloakileija "Lime Sorbet". Eläköön Akileijat!!!
sunnuntai 19. helmikuuta 2012
Akileijasakset
Akileijasakset ovat akileijojen kasvattajan tärkein työväline. Ne ovat sopivan pienet sakset. Niiden on mahduttava nätisti taskuun kuin taskuun. Ja niiden säilytyspaikan on oltava jossakin uloskäynnin läheisyydessä, jotta joka ikinen kerta kesällä ulos mennessäsi voit sujauttaa ne taskuusi.
Akileijasaksia tarvitaan siemenkotien poistamiseen.
Ja nyt huomio! Tässä tulee akileijoista hurmioituneille tärkein neuvo elämässä. Kun akileijan kukan terälehdet ovat pudonneet, tai siis sekä alushame että päällyshelmat, niin napsaise siemenkodan alku välittömästi poikki aivan sen kannasta, vartta ei saa siis leikata. Kun kesän jokaisena päivänä, tai joka toisena päivänä, tai vähintään kerran viikossa kierrät kaikki akileijasi, ja napsit pois siemenkodat, niin kukinta jatkuu ja jatkuu ja vieläkin jatkuu. Koko ajan kehittyy niihin samoihin kukkavarsiin lisää uusia kukintoja. Jopa vielä lokakuussa ovat akileijani kukkineet tällä tavalla hoitaen.
Tietenkin jos haluat jonkun tietyn akileijan siemeniä, niin jätä silloin muutama siemenkota kypsymään. Mutta silloinkin riittää muutama siemenkota, loput voit napsia pois, ja saat loistavan pitkäkestoisen kukinnan.
Toinen syy akileijasaksien tarpeellisuuteen ovat akileijanäkämäsääsket. Kun napsit vioittuneet nuput mahdollisimman nopeasti pois, niin tilalle kehittyy terveitä nuppuja. Noista edellä mainituista siivekkäistä olen kirjoittanut enemmän aiemmassa tekstissäni 2.2.2012 "Joka kesä miljoonat ottavat myrkkyä!".
Sitten on erittäin tärkeää muistaa, että akileijasakset ovat akileijasakset, eivät mitkäät muut sakset.
Koska muistathan, että akileijat ovat myrkyllisiä. Siispä näitä saksia ei oteta mukaan, kun mennään minttutarhaan hillomausteita hakemaan. Eikä pieni alakoululainen saa niillä saksilla hakea ruohosipulia leipänsä päälle, eikä teini tilliä salaattiinsa.
Akileijasaksia tarvitaan siemenkotien poistamiseen.
Ja nyt huomio! Tässä tulee akileijoista hurmioituneille tärkein neuvo elämässä. Kun akileijan kukan terälehdet ovat pudonneet, tai siis sekä alushame että päällyshelmat, niin napsaise siemenkodan alku välittömästi poikki aivan sen kannasta, vartta ei saa siis leikata. Kun kesän jokaisena päivänä, tai joka toisena päivänä, tai vähintään kerran viikossa kierrät kaikki akileijasi, ja napsit pois siemenkodat, niin kukinta jatkuu ja jatkuu ja vieläkin jatkuu. Koko ajan kehittyy niihin samoihin kukkavarsiin lisää uusia kukintoja. Jopa vielä lokakuussa ovat akileijani kukkineet tällä tavalla hoitaen.
Tietenkin jos haluat jonkun tietyn akileijan siemeniä, niin jätä silloin muutama siemenkota kypsymään. Mutta silloinkin riittää muutama siemenkota, loput voit napsia pois, ja saat loistavan pitkäkestoisen kukinnan.
Toinen syy akileijasaksien tarpeellisuuteen ovat akileijanäkämäsääsket. Kun napsit vioittuneet nuput mahdollisimman nopeasti pois, niin tilalle kehittyy terveitä nuppuja. Noista edellä mainituista siivekkäistä olen kirjoittanut enemmän aiemmassa tekstissäni 2.2.2012 "Joka kesä miljoonat ottavat myrkkyä!".
Sitten on erittäin tärkeää muistaa, että akileijasakset ovat akileijasakset, eivät mitkäät muut sakset.
Koska muistathan, että akileijat ovat myrkyllisiä. Siispä näitä saksia ei oteta mukaan, kun mennään minttutarhaan hillomausteita hakemaan. Eikä pieni alakoululainen saa niillä saksilla hakea ruohosipulia leipänsä päälle, eikä teini tilliä salaattiinsa.
lauantai 18. helmikuuta 2012
Viluisia ovat akileijat tänä talvena
lauantai 11. helmikuuta 2012
Fingerporin Askon ajankohtaiset puuhat
Pertti Jarlan tekemän Fingerporin lukijat tietävät Askon. Ehkä jotkut heistä ovat nähneet myös sellaisen stripin, jossa Asko seisoo lumihangessa kuusen katveessa hiihtoladun lähellä, ja ottaa ilonsa ohi hiihtävistä naisista. Tuo on akileijojen kasvattajalle ajankohtaista puuhaa. Myös minä aion tänään heittää siemenet kylmäkäsittelyyn. Tänä keväänä ovat vuorossa Aquilegia vulgaris "Tower Light Blue" ja Aquilegia vulgaris "Pompons". Nyt aion laittaa ne kuistille oikeaa talvea kokemaan. Joskus olen pitänyt siemenrasiat jääkaapissa, joskus myös pakastimessa. Kokemukseni mukaan kaikki ovat sopivia paikkoja. Ensin rasiat, joiden multaan siemenet on kylvetty, täytyy pitää pari päivää huoneenlämmössä, ja vasta sitten laittaa talvikylmyyteen. Olennaisinta lienee se, että kosteus on sopiva. Multa ei saa olla liian märkää, muttei liian kuivaakaan. Hankala ohje! Mistä tietää, mikä on sopivan märkää? Vettä ei saa lillua rasiassa, mutta multa ei saa olla myöskään kuivaa. Se myös on tulevien pikkuakileijan taimien kannalta tärkeää, että multa on taimi- tai kylvömultaa, silloin ne eivät saa liian aikaisin liian paljon energiaa, ja saavat viettää huolettoman lapsuusajan! Sitten kun tässä viikot vierivät eteenpäin, vähintään kuuden viikon päästä voi siemenrasiat siirtää "talvesta" huoneenlämpöön itämään. Mutta jos kevät näyttää olevan myöhässä, niin ei kannata kiirehtiä, kyllä ne siemenet kestävät pidemmänkin talven.
Kun nyt tämä juttu taisi mennä enemmän erotic garden writing -luokkaan kuuluvaksi, niin kariskoon sitten loputkin siveyden muruset! Tässä pari tuhmaa kuvaa!
Kun nyt tämä juttu taisi mennä enemmän erotic garden writing -luokkaan kuuluvaksi, niin kariskoon sitten loputkin siveyden muruset! Tässä pari tuhmaa kuvaa!
Tämä on männyn oksa; en suinkaan ole ollut siellä ladun varrella minäkin, Askoa kuvaamassa, en ole! |
Kaktusmaailman lemmessä on omat hankaluutensa! |
lauantai 4. helmikuuta 2012
Presidenttiakileijat
Ensin tilannekatsaus. Ainakin nämä Aquilegia caerulea - Hybr. "Rotstern" -akileijat näyttävät vielä tukevasti nukkuvan hangen alla. Joku pupu-eläin on käynyt tassuillaan ottamassa tuntumaa alla lepäileviin kaunottariin. Jotain kihelmöintiä käpälöissä on varmaan tuntunut.
Huomenna valitsemme Suomen tasavallalle uuden presidentin. Olen tässä pohdiskellut sellaista, että mitkä akileijat kuvaisivat hyvin kumpaakin herrasmiestä, kumpaakin presidenttiehdokasta. Kukinnon täytyisi olla iso ja tyylikäs. Helmihyasintin sinistä ja pienesti valkoista väriä kantava Aquilegia sibirica eli Siperianakileija voisi edustaa Sauli Niinistöä. Pekka Haavisto voisi olla taas kuin Aquilegia caerulea "Blue Star" hennon vaaleansinisin ja valkoisin kukinnoin. Molemmat yhtä ylväitä ja hienoja kukkia, ensimmäinen ehkä hivenen konservatiivisempi lajike, jälkimmäinen jotenkin nuorekkaampi. Siperianakileija on lyhyempi; noin nelikymmensenttinen kasvi, Blue Star ainakin kuusikymmentä senttimetriä pitkä. Blue Starin kannukset ovat uljaan pitkät, Siperianakileijan lyhyemmät ja käyremmät. Jaa, sopiikos tämä nyt sitten ........
Hei, joku tässä koko ideassa nyt ontuu, joku asia nyt vaivaa minua???????
Nyt tiedän, akileijat ovat minun mielestä naisia, tämän jutun runko romahti juuri nyt !!!!!
Akileijat eivät ole naisia sillä tavalla niinkuin osmankäämeistä voisi sanoa, että ne ovat miehiä. Ei ei, vaan jotenkin akileija-kasvin kokonaisuus on naisellinen. Ei vain sen koristeellinen ja korunomainen ulkomuoto, vaan myös sen toiminta, teot. Se heräilee keväällä itseään pörhistellen, se juo ja syö, ottaa auliisti vastaan mehiläiset ja muut pullean pörhöiset lentelijät, huiskii jälkeläisiä ympärilleen ja kauniisti niiaten poistuu taas talviunille. Mutta eivät nämäkään ominaisuudet vielä selitä kaikkia niiden naisellisuudesta. On vielä jotain muutakin; henkisyyttä, houkuttelevuutta, tms. Seireenien tavoin ne vetävät vastustamattomasti puoleensa ja vangitsevat luokseen, niiden luota pitää riuhtaista itsensä pois, eikä se taianomainen lumous sittenkään haihdu pitkään aikaan, jos koskaan.
Ai niin, onhan meillä vielä Tarja Halonen.
Hän voisi olla Aquilegia chrysantha "Yellow Queen",
suomenkieliseltä nimeltään Kulta-akileija.
Sillä on hurmaavan iso keltainen kukinto todella pitkin ja sivistyneesti kaartuvin kannuksin.
Ensi kesänä toivottavasti ilmaantuu taas uusia risteytyksiä. Niistä komeimmalle annan tulevan uuden presidenttimme nimen.
Huomenna valitsemme Suomen tasavallalle uuden presidentin. Olen tässä pohdiskellut sellaista, että mitkä akileijat kuvaisivat hyvin kumpaakin herrasmiestä, kumpaakin presidenttiehdokasta. Kukinnon täytyisi olla iso ja tyylikäs. Helmihyasintin sinistä ja pienesti valkoista väriä kantava Aquilegia sibirica eli Siperianakileija voisi edustaa Sauli Niinistöä. Pekka Haavisto voisi olla taas kuin Aquilegia caerulea "Blue Star" hennon vaaleansinisin ja valkoisin kukinnoin. Molemmat yhtä ylväitä ja hienoja kukkia, ensimmäinen ehkä hivenen konservatiivisempi lajike, jälkimmäinen jotenkin nuorekkaampi. Siperianakileija on lyhyempi; noin nelikymmensenttinen kasvi, Blue Star ainakin kuusikymmentä senttimetriä pitkä. Blue Starin kannukset ovat uljaan pitkät, Siperianakileijan lyhyemmät ja käyremmät. Jaa, sopiikos tämä nyt sitten ........
Hei, joku tässä koko ideassa nyt ontuu, joku asia nyt vaivaa minua???????
Nyt tiedän, akileijat ovat minun mielestä naisia, tämän jutun runko romahti juuri nyt !!!!!
Akileijat eivät ole naisia sillä tavalla niinkuin osmankäämeistä voisi sanoa, että ne ovat miehiä. Ei ei, vaan jotenkin akileija-kasvin kokonaisuus on naisellinen. Ei vain sen koristeellinen ja korunomainen ulkomuoto, vaan myös sen toiminta, teot. Se heräilee keväällä itseään pörhistellen, se juo ja syö, ottaa auliisti vastaan mehiläiset ja muut pullean pörhöiset lentelijät, huiskii jälkeläisiä ympärilleen ja kauniisti niiaten poistuu taas talviunille. Mutta eivät nämäkään ominaisuudet vielä selitä kaikkia niiden naisellisuudesta. On vielä jotain muutakin; henkisyyttä, houkuttelevuutta, tms. Seireenien tavoin ne vetävät vastustamattomasti puoleensa ja vangitsevat luokseen, niiden luota pitää riuhtaista itsensä pois, eikä se taianomainen lumous sittenkään haihdu pitkään aikaan, jos koskaan.
Ai niin, onhan meillä vielä Tarja Halonen.
Hän voisi olla Aquilegia chrysantha "Yellow Queen",
suomenkieliseltä nimeltään Kulta-akileija.
Sillä on hurmaavan iso keltainen kukinto todella pitkin ja sivistyneesti kaartuvin kannuksin.
Ensi kesänä toivottavasti ilmaantuu taas uusia risteytyksiä. Niistä komeimmalle annan tulevan uuden presidenttimme nimen.
torstai 2. helmikuuta 2012
Joka kesä miljoonat ottavat myrkkyä !
Hortonomi, maatalous- ja metsätieteiden maisteri Pentti Alanko kirjoittaa äskettäisessä kolumnissaan(Myrkylliset kasvit puhuttavat, ViherPiha 1/2012) puutarhan myrkyllisistä kasveista todeten mm. että, kuuteenkymmeneen vuoteen ei ole sattunut kuolemaan johtaneita kasveista johtuvia myrkytyksiä. Hänen kanssaan olen samaa mieltä, että myrkyllisiä kasveja ei tarvitse välttää; lapset opetettakoon olemaan syömättä niitä, ja aikuiset olkoot huolellisia, eläimet osaavat varoa vaistonvaraisesti.
Mutta löytyy niitäkin, jotka tykkäävät mutustella akileijoja, tai vähintäänkin pikkuisen maistaa kukan nuppuun tunkeutuessaan. Miljoonat akileijanäkämäsääsket näyttävät pitävän akileijan myrkystä. Kukkanuput kuivuvat ja kuolevat. Jos nuppu kykenee kuitenkin avautumaan kukaksi, niin se on kummallisen mutaation näköinen; on vain muutama päällyshameen helman riekale ja alushame on kutistunut pieneksi möykyksi.
Tässä on osa Hyönteisiä värikuvina (Uunio Sailas, toim. WSOY 1953) -kirjan sivusta, jolla on eri lajisia sääskiä. Yksikään akileijanäkämäsääskeistä (Macrolabis aquilegiae) ei ole ehtinyt kuvaan mukaan. Ymmärrän toki, kun olen nähnyt, kuinka paljon ne ovat ahkeroineet meillä. En ole myöskään koskaan saanut yhtään niistä itseteosta kiinni. En tietääkseni ole nähnytkään yhtään. Ja todella hyvä niin ! Minulla nimittäin käynnistyisi sellainen jahti, ettei aikaa jäisi enää mihinkään muuhun. Kyykkisin iltahämärässä tai aamuyön kosteassa ilmanalassa jonkinlainen surmaväline mukanani jahtaamassa(lue: lahtaamassa) niitä. Ja siitä seuraisi todennäköisesti se, että minut kärrättäisiin piirimielisairaalaan naapurin ilmiannon perusteella.
Oikeastihan noille eliöille ei taida voida mitään. Yhtenä kesänä yritin myrkyttää niitä, en tiedä, että oliko siitä mitään hyötyä. Jotenkin koominen kuvio sekin; suihkutan pullosta myrkkyä myrkyllisen kasvin niskaan. Miksei se itse voi hoitaa suojeluaan, kun kerran on myrkyllä varustettu? Tehokkain keino lienee vaan alkukesästä mahdollisimman usein saksia sääskien toukkien pilaamat nuput pois, jotta lopulta nousisi terveinä pysyviä nuppujakin.
Toisaalta, voihan olla niinkin, että nuo sääsket ovat vain niin malttamattoman innokkaan uteliaita tulevien kauniiden kukintojen suhteen, että ne haluavat kärsäkaukoputkellaan kurkistaa etukäteen nupun sisään nähdäkseen että, millainen suloinen kaunotar sieltä on aikanaan avautumassa. Jaa, niin sitten ne vaan samalla unohtavat pienet kakaransa sinne nupun sisään. Ja siinä niiden toukkien leikin tiimellyksessä nuppu menee pilalle. Samalla ne aistivat siinä koko ajan akileijan kukinnon sisäistä kauneutta, ja niin vain käy, että kun ne kehittyvät aikuisiksi, niin jää päälle se into nähdä taas nupun sisälle. Näinhän se tietenkin menee. Ei loppujen lopuksi eläinmaailma olekaan vaikeasti ymmärrettävää. Sitä paitsi nyt, kun tiedän tämän jutun jujun, niin osaan tulevana kesänä suhtautua eri tavalla. Akileijanäkämäsääsket ovatkin vain akileijoista hurmioituneita nautiskelijoita, siis kanssaveljiäni ja -sisariani, eikä mitään ilkeämielisiä puutarhaterroristeja.
Joten, kun ensi kesä koittaa, niin tervetuloa vaan kaikki akileijanäkämäsääsket tänne, tulkaa oikein sankoin joukoin. Minä yritän järjestää niin, että meille kaikille riittää katseltavaa. Alkakaahan sieltä jo kiiruhtaa; ensimmäiset nuput alkavat kehittyä jo toukokuun alussa eli kolmen kuukauden päästä. Ja vielä ystäväiseni - varokaa sitä myrkkyä, akileijat ovat myrkyllisiä kasveja.
Mutta löytyy niitäkin, jotka tykkäävät mutustella akileijoja, tai vähintäänkin pikkuisen maistaa kukan nuppuun tunkeutuessaan. Miljoonat akileijanäkämäsääsket näyttävät pitävän akileijan myrkystä. Kukkanuput kuivuvat ja kuolevat. Jos nuppu kykenee kuitenkin avautumaan kukaksi, niin se on kummallisen mutaation näköinen; on vain muutama päällyshameen helman riekale ja alushame on kutistunut pieneksi möykyksi.
Tässä on osa Hyönteisiä värikuvina (Uunio Sailas, toim. WSOY 1953) -kirjan sivusta, jolla on eri lajisia sääskiä. Yksikään akileijanäkämäsääskeistä (Macrolabis aquilegiae) ei ole ehtinyt kuvaan mukaan. Ymmärrän toki, kun olen nähnyt, kuinka paljon ne ovat ahkeroineet meillä. En ole myöskään koskaan saanut yhtään niistä itseteosta kiinni. En tietääkseni ole nähnytkään yhtään. Ja todella hyvä niin ! Minulla nimittäin käynnistyisi sellainen jahti, ettei aikaa jäisi enää mihinkään muuhun. Kyykkisin iltahämärässä tai aamuyön kosteassa ilmanalassa jonkinlainen surmaväline mukanani jahtaamassa(lue: lahtaamassa) niitä. Ja siitä seuraisi todennäköisesti se, että minut kärrättäisiin piirimielisairaalaan naapurin ilmiannon perusteella.
Oikeastihan noille eliöille ei taida voida mitään. Yhtenä kesänä yritin myrkyttää niitä, en tiedä, että oliko siitä mitään hyötyä. Jotenkin koominen kuvio sekin; suihkutan pullosta myrkkyä myrkyllisen kasvin niskaan. Miksei se itse voi hoitaa suojeluaan, kun kerran on myrkyllä varustettu? Tehokkain keino lienee vaan alkukesästä mahdollisimman usein saksia sääskien toukkien pilaamat nuput pois, jotta lopulta nousisi terveinä pysyviä nuppujakin.
Toisaalta, voihan olla niinkin, että nuo sääsket ovat vain niin malttamattoman innokkaan uteliaita tulevien kauniiden kukintojen suhteen, että ne haluavat kärsäkaukoputkellaan kurkistaa etukäteen nupun sisään nähdäkseen että, millainen suloinen kaunotar sieltä on aikanaan avautumassa. Jaa, niin sitten ne vaan samalla unohtavat pienet kakaransa sinne nupun sisään. Ja siinä niiden toukkien leikin tiimellyksessä nuppu menee pilalle. Samalla ne aistivat siinä koko ajan akileijan kukinnon sisäistä kauneutta, ja niin vain käy, että kun ne kehittyvät aikuisiksi, niin jää päälle se into nähdä taas nupun sisälle. Näinhän se tietenkin menee. Ei loppujen lopuksi eläinmaailma olekaan vaikeasti ymmärrettävää. Sitä paitsi nyt, kun tiedän tämän jutun jujun, niin osaan tulevana kesänä suhtautua eri tavalla. Akileijanäkämäsääsket ovatkin vain akileijoista hurmioituneita nautiskelijoita, siis kanssaveljiäni ja -sisariani, eikä mitään ilkeämielisiä puutarhaterroristeja.
Joten, kun ensi kesä koittaa, niin tervetuloa vaan kaikki akileijanäkämäsääsket tänne, tulkaa oikein sankoin joukoin. Minä yritän järjestää niin, että meille kaikille riittää katseltavaa. Alkakaahan sieltä jo kiiruhtaa; ensimmäiset nuput alkavat kehittyä jo toukokuun alussa eli kolmen kuukauden päästä. Ja vielä ystäväiseni - varokaa sitä myrkkyä, akileijat ovat myrkyllisiä kasveja.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)