Itse asiassa niiden aikuisuuskin koittaa muutaman päivän päästä, kun istutan ne maahan. Jokainen taimi saa oman pienen maapalasensa, jotta voi täyttää oman tehtävänsä tässä maailmassa. Ja niiden tehtävä on tuottaa kauneutta ja iloa ympärilleen.
Aquilegia "Tower Light Blue" -taimia on yhdeksän kappaletta, eli saan niistä ihan mukavan kokoisen alueen.
Mutta Aquilegia vulgaris "Pompons"ien kanssa minulla on ollut ongelmia. Taimia oli alunperin melkein 30 kpl, mutta jostain käsittämättömästä syystä niitä on vain ruskistunut ja kuollut, toinen toisensa perään, aivankuin joku epidemia, joka ei kuitenkaan ole iskenyt samalla lailla hoidettuihin Tower Light Blue -taimiin.
Teinkin juuri nyt päätöksen.
Lopetan yrittämästäkään mitään yhteistyötä tuon kyseisen lajikkeen kanssa.
Sentäs olen vuodesta 2004 alkaen yrittänyt. 2004 tuli myös taimia, mutta jo parin vuoden kuluttua kaikki kasvit olivat kuolleet tai muuten vain hävinneet. 2010 ei ainutkaan siemen suostunut itämään. Ja nyt 2012 liuta lupaavia taimenalkuja, joista yksi puolikuollut on jäljellä.
Kiitos Aquilegia vulgaris "Pompons" ja hyvää jatkoa!
Olet vapaa minun puolesta rönsyilemään vaikka minne!
Tänne meille ei enää tarvitse tulla!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.