maanantai 30. huhtikuuta 2012

Akileijan juurakko


Sattumalta pääsin tutkimaan juurakkoa. Viime syksynä vedin kokonaan maasta yhden tavallisen sinililan yksilön. Jätin sen siihen maahan lähistölle ajatuksenani, että maatukoon siinä ja tuottakoon noille muille erikoisemmille vieressä kasvaville lajitovereilleen kasvutilan lisäksi vielä lannoitettakin.

Mutta sepä olikin vastarintaliikkeen naisia. Päinvastaisista ohjeistani huolimatta se oli päättänyt pysyä hengissä ja pukata taas lehtiä uuden kevään koittaessa. Siinä se nyt  lojui maasta irrallaan juuret näkyvissä ja kasvatti lehtiä.


Tämä juurakko on noin 2-3 vuotta vanha. Sen pisimmät ja ohuimmat juuret ovat noin 35 cm pitkiä; ilmankos se sietää hyvin kuiviakin kausia.

Juurakon yläosa on yhtenäinen pötikkä, josta sitten ohuemmat juuret erkanevat.
En ymmärrä?!
Olen lisännyt pari kertaa akileijaa niin, että olen juurakon halkonut lapiolla. Yhdenkin juurakon olisi ihan hyvin saanut neljäänkin osaan, ja sekin oli vain jotain 3-4 vuotta vanha yksilö.


Mutta tätä löytämääni juurakkoa ei voisi kyllä silpoa. Tai voisi, mutta siitä seuraisi vain elotonta silppua, ei elinkelpoisia uusia kasveja, luulen ma.
Jos sovitaan niin, että mitä vanhempi kasviyksilö on, niin sitä paremmin sitä pystyy lisäämään juurakkoa jakamalla.
Olkoon tämä tämänhetkinen totuus,
jatkan tutkimuksia.

Ja vielä muistutan, että vaikka tuo juurakko tai juuret muistuttavat herkullista palsternakkaa, niin sitä ei saa syödä! Akileija on myrkyllinen kasvi!!
Tai siis jos oikein tarkkoja ollaan, niin ainakin siemenet ovat myrkyllisiä. Mutta en kyllä kehoittaisi ketään kokeilemaan juurien, lehtien, varsien tai kukkienkaan syömäkelpoisuutta!!!

Muuten, pitäisikö tämän juurakon sisukkuus palkita istuttamalla se nyt kuitenkin maahan?
Vai annanko sen kuivua, ja teen siitä akileijatieteellisen museon ensimmäisen vitriinin ensimmäisen näyttelyesineen?
Jos arvailen oikein akileijan sielunelämää, niin se haluaisi tuon jälkimmäisen vaihtoehdon!

sunnuntai 29. huhtikuuta 2012

Murhaoikeudenkäynti


Näin tässä sitten kävi.
Minua vastaan nostettiin syyte Aquilegia vulgaris ”Heidin” murhasta.
Istun oikeussalissa syytetyn paikalla yksin. En ottanut asianajajaa, koska uskon,
että syyttömyyteeni uskotaan lopultakin täällä oikeudessa, että oikeus tapahtuu.
Että kiltteyteni ja kiintymykseni akileijoihin säteilee niin voimallisesti, että minut vapautetaan syytteestä.

Syyttäjä toistaa ensin tapahtuneen rikoksen kulun; sen mukaan olen lokakuussa 2011 kaatanut liian hiekkaista ja raskasta haravointijätettä Heidin päälle tarkoituksenani tukehduttaa se kuoliaaksi tulevan talven aikana.
Miten pöyristyttävä väite, ajattelen mielessäni, minähän yritin nimenomaan suojella kuolemalta, pistin sitä maa-ainesta Heidin leikattujen pystyssä törröttävien onttojen kukkavarsien päälle, jotta ne eivät ohjaisi vettä juuristoon ja koko kasvi jäätyisi kuoliaaksi. Ja muutenkin, koko kasvin suojaksi se haravointijäte oli tarkoitettu.

Tässä vaiheessa oikeussaliin loihditaan surumieltä. Videotykillä näytetään isolle valkokankaalle Heidin kuvia. Niissä poseeraa kaunis, vaaleanpunainen lyhytkannuksinen kukka. 
Yleisöstä kuuluu ihastuneita surunsävyttämiä voihkaisuja.
Tällainen kaunotar murhattiin raaálla tavalla, jyrähtää syyttäjä.

Yritän vielä puolustautua; enhän edes muista mistä se maa-aines oli haravoitu, ei meillä missään niin hiekkaista kohtaa ole. En ole voinut siis suunnitella murhaa. Se oli vahinko.

Todistusaineistona syyttäjällä on latvastaan haurastunut hius, jonka DNA-näyte todistaa olevan minun päästä. Ja niin kuin edellisestä tekstistä kävi ilmi, Columbo selvitti, että kävin parturissa 26.10.2011, ja sitä ennen siis rikoksen täytyi tapahtua.

Yllätystodistaja pyydetään sisälle. Naapuritilalta liikkeelle lähtenyt ratsastaja kertoi nähneensä Heidin kukkapenkin tietämillä minun näköisen hahmon pukeutuneena ulkotyövaatteisiin. Hahmolla oli ollut joku pitkävartinen työväline ja hahmo oli kaatanut isosta korista jotain Heidin päälle.
Se tapahtui 25.10.2011 aamupäivällä, lisäsi todistaja.

Mistä muistatte vuodentakaisen päivämäärän niin tarkasti? kysyy syyttäjä todistajaltaan.
Olin alkanut epäillä ähkyä Bertalla, se on siis hevoseni, ja niin siinä kävi, että vielä saman päivän illalla piti ruveta eläinlääkäriä soittelemaan. Oman piirin lääkäri oli jossain pidemmällä, eikä päässyt tulemaan, mutta saimme sitten naapuripitäjän eläinlääkärin, joka pelasti Berttamme hengen. Minulla on kuitti tallessa, se on kirjoitettu 25.10.2011.

Niinpä sain tuomion; perusteina hiuksenpätkä ja todistajan lausunto. Tuomio kuului seuraavasti: tuomitulta evätään mahdollisuus nauttia Heidin herttaisesta kauneudesta parin vuoden ajan. Ja tuomio on ehdoton, ehdollista ei voitu harkitakaan näin vakavassa rikoksessa.

keskiviikko 25. huhtikuuta 2012

Aquilegia Kinuskinen

Mikäs tästä vauvasta tulee?
Lehtiruusukkeen väri ei ole yksivärinen vihreä, eikä kovin lilahtavakaan.
 Lehtien varret ovat kyllä selvästi lilat.
Tämä on jokin risteytys,
enkä ole varma, onko jo kukkinut aiemmin.
Jos tämä on uusi tuttavuus,
niin saakoon nimekseen
Aquilegia Kinuskinen.
Aquilegia Namunen -nimi nimittäin on jo käytössä.


Heidi on kuollut; kuolemantuottamus, tappo vai kenties ... MURHA?!!

Aquilegia vulgaris "Heidi" on kuollut.
Piha on täynnä poliisiautoja. 
Rikospaikka on eristetty poliisin nauhoin.
Paikasta, jossa Heidi on viimeksi nähty, on löydetty kasa hiekkaa
tai haravointijätettä, joka on hyvin hiekkaista ja raskasta.
Sitä on ollut paksu kerros Heidin päällä,
mutta selvästikin joku on näpelöinyt paikkaa.
Tietenkin olen koskenut siihen, menen tunnustamaan, katsoin ja etsin, että olisiko siinä Heidin lehtiruusukkeen alkuja.
Ja ei ollut, itsehän minä siitä ilmoitinkin.

Sikarintuhkaa varisee Tuoksuakileijan päälle! Columbo! 
Hänet on kutsuttu selvittämään tätä juttua.
Alan pelätä. Tässä epäillään nyt vakavaa rikosta, henkirikosta!
Columbo kyyristyy kukkapenkkiin, on minuuttikaupalla nenä kiinni Heidi-vainaan kasvupaikalla.
Äkkiä nostamatta päätään maasta ojentaa vasemman kätensä minua kohti: "Suolaa!!".

Juoksen henkeni hädässä sisälle hakemaan keittiön kaapista suolapurkin ja ojennan sen Columbolle.
Hän kuorii jo aamiaistaan; keitettyä kananmunaa, ja mutisee jotain aamuyöllä herättämisestä.
Kuoret, Voi Luoja, hän laittaa ne alppiruusun juurelle!
Ei, ei, ei sinne! Kerään kaikki munankuoren murusetkin huolella ja vien ne ruusupensaan alle.

"Viime syksynä, olitko antibioottikuurilla?" kysyy Columbo muina miehinä.
En osaa olla varuillani.
Joo, oli pitkittynyttä yskää, ja lääkäri kirj.....
"Antibioottikuurilla olevan ihmisen päästä tippunut hiki haisee samalle kuin supikoiran kuola ennen auringonnousua. Oliko joku muu myös sillä lääkekuurilla; perheestä joku kenties, postinjakaja, naapuri ... ai ei, niin niin!"
Kyllä tästä silloin tällöin joku traktorimies ohi ajaa. Sitä traktorin ohjaamossa saattaa vetää ja helposti sitä vilustuu ja joutuu antibioottikuurille, yritän epätoivoisesti auttaa Columboa. Ja kyllä täällä supikoiriakin on nähty.

Mitä hän nyt? Pinseteillä noukkii jotain nenäliinaansa? Ja laittaa poplarinsa taskuun!
Ei sano mitään, katsoo vain mietteliään kysyvästi kulmainsa alta ja haroo tuuheaa hiuspehkoaan.

"Vaimo tykkää akileijoista, voisinko viedä hänelle yhden tuollaisen Skinnerin taimen, hän niin ilahtuisi."
Kaivan maasta taimen Columbon ojentamaan ryppyiseen muovikassiin.

Vihdoinkin Columbo joukkoineen lähti, paitsi tuo vartioon jäänyt konstaapeli, joka seisoo kukkapenkissä.
Huokaisen ja lösähdän puutarhakeinuun istumaan.
Tieltä kuuluu kolinaa; Columbon auto kaartaa takaisin pihaan. 
"Yksi kysymys vielä. Milloin kävit parturissa syys-lokakuun tienoilla viime syksynä? Anna parturisi osoite, tarkistetaan, tarkistetaan. Hyvää illan jatkoa, kaunista seutua tämä!" 
Auto pysähtyy nytkähtäen vielä portille; "Kiitos tästä kukasta, vaimo yllättyy". Columbo vetää oven kiinni ja kolina kaikkonee.

Lopultakin raskas päivä päättyy. Hiljaisuus. Paitsi heinäsirkkojen siritys hämärtyvän seudun yllä.

tiistai 24. huhtikuuta 2012

Seurakunnallisia ilmoituksia

Eläviä:
Aquilegia caerulea – Hybr. “Rotstern” 
ja sen jälkeläisiä 10 kpl
Aquilegia chrysantha ”Yellow Queen”, Kulta-akileijan jälkeläisiä 12 kpl
Aquilegia cultorum ”Maxi”, jaloakileija  
Aquilegia fragrans, Tuoksuakileija
ja sen jälkeläisiä 5 kpl
Aquilegia ”Lime Sorbet”, jaloakileija  
Aquilegia “Nora Barlow” clematistyyppinen punavalkokirjava
ja sen jälkeläisiä 7 kpl
Aquilegia ”Red Hobbit”, jaloakileija 
Aquilegia sibirica ”Siperianakileija”  
Aquilegia skinneri, Meksikonakileija  8 kpl
Aquilegia viridiflora “Chocolate Soldier”  
Aquilegia vulgaris,  Lehtoakileija, tavallinen sinilila, useita
Aquilegia vulgaris  ”Magpie”  ”William Guinnes”  Harakka    
Aquilegia vulgaris “Petticoat Pink”  3 kpl
Aquilegia vulgarisTower Light White 
Aquilegia x cultorum “Turi”  
Aquilegia x hybrida “Green Apples” 
Aquilegia x hybrida “Firecracker” 
ja sen jälkeläisiä 7 kpl
sekä muutamia tuntematonta alkuperää olevia risteytyksiä

Kuolleita:
Aquilegia vulgaris ”Heidi” 

Syntyneitä:
Aquilegia vulgaris “Pompons” 28 kpl
Aquilegia vulgaris "Tower Light Blue" 12 kpl

Aquilegia -blogit II

Olen löytänyt lisää kunniamaininnan arvoisia ja kriteerit(kts. Aquilegia -blogit huhtikuu 2012) täyttäviä blogeja.



A q u i l e g i a  -  Akileijoja arvostavia ja ylistäviä blogeja
1. Akileijat - nuo hurmaavat viettelijättäret         liitetty listalle 14.4.2012
2. Quun puutarha                                                  liitetty listalle 15.4.2012
3. Morsingon pihalta                                              liitetty listalle 15.4.2012
4. Akelejer og andet                                               liitetty listalle 24.4.2012
5. Akleja                                                                  liitetty listalle 24.4.2012
6. Puoli kuuta peipposesta                                     liitetty listalle 24.4.2012


Akelejer og andet    -perustelut
  • Susanne Irmingin pitämässä tanskankielisessä blogissa akileija on päässyt blogin nimeen
  • tunnisteissa on mainittu Akeleje
  • rakkaus Aquilegia viridifloraan
  • hauskoja ja kauniita kuvia
  • 5 tai enemmän tekstejä akileijoista


Akleja   -perustelut
  • Lotte on antanut ruotsinkieliselle blogilleen Akleja -nimen
  • blogin etusivulla on oma Aquilegia -osio
  • tunnisteissa löytyy akleja
  • lueteltu valtava määrä lajikkeita täydellisillä nimillään
  • mielenkiintoista asiaa akileija -nimen historiasta, Pohjolaan päätymisestä, ym,ym.
  • kauniita kuvia
  • valitettavasti tämän blogin ylläpitäminen lopetettu 12.8.2011; kirjoittaja jatkaa muilla aiheilla toisessa blogissaan

  • tunnisteissa on mainittu akileija
  • 5 tai enemmän tekstejä akileijoihin liittyen
  • Sanuliini kertoo blogissaan kokemuksiaan akileijojen kasvattamisesta
  • kauniita kuvia

maanantai 23. huhtikuuta 2012

Hameen alla kihelmöi

Tässä se tulee; 
 iltapäivälehdistön lukijoilleen tilaama
 paljastuskirje intiimistä lisääntymiselämästäni.
Kirjoittanut  Akileija -kukkanen.

Jos minulta haluat jälkeläisen, joka on täsmälleen samanlainen kuin minä, niin silloin kannattaa ottaa lapio käteen, ja lohkaista juurakostani osanen ja istuttaa se hyvään multaan. Ihan kunnollisen reilun kokoisen palan voit lohkaista, ei siitä mitään kummempaa seuraa. Vähän lapio kylkiä kutittaa, mutta sitten toisaalta on linjakkaampi olo, ja kukinta sujuu vähintään entiseen malliin jatkossakin. Onhan se hyvä vähän uudistusta saada vanhankin juurakon joskus.
Ja onhan se jollakin tapaa akileijan sieluani hivelevää nähdä omia kopioitaan kukoistamassa!


No, sitten toinen tapa on antaa minun siementen kypsyä ja karista omia aikojaan maahan, ja odottaa, että ne seuraavana kesänä itävät, kasvavat ja ovat niin haluttaessa valmiita siirrettäväksi toisaalle.


Kaikkein kiihottavin ja jännittävin tapa lisääntyä on se, että annat minun kasvaa muiden akileija -lajien keskellä. Huolehdit siitä, että pörheitä kimalaisia ja mehiläisiä riittää lähistöllä. 
Oletko muuten koskaan katsonut mikroskoopilla noita urheita pörriäisiä? Aikamoiset välineistöt niillä! Kun tuollainen hyvin varustettu pörriäinen kaivautuu hameideni alle, niin johan on juhannuskokon roihu ja uudenvuoden ilotulitus yhtäaikaa kupeissani. 
No se pörriäinen siinä ohessa on tuonut ties minkä akileijan siitepölyä, ja sittenpä se onkin aina yllätys, että minkälaisia geenejä ne aikanaan kypsyvät siemeneni pitävät sisällään. Kun niistä siemenistä kasvatat uudet kasvit; siis talvikäsittelyä, koulimista ja ulkoilmaan totuttamista ennen lopulliseen kasvupaikkaan siirtämistä, niin pystyt seuraamaan sitä risteytyksien valikoimaa mikä minusta on syntynyt!!!
Ole hyvä ja nauti!!!




sunnuntai 22. huhtikuuta 2012

Herkullisen vihreää!

Aquilegia "Nora Barlow":n jälkeläisen lehtiruusuke.
Emolla on punavalkoiset klematistyyppiset kukat,
millaiset mahtaa tähän tulla.
Tämä kasvi on viime kesänä siemenestä kasvatettu, joten se kukkii tulevana kesänä ensimmäistä kertaa.
Mutta herkullisen vihreä lehdistö ainakin taitaa tulla.

sunnuntai 15. huhtikuuta 2012

Aquilegia -blogit

Haluan kerätä blogiini myös muiden tuottamaa akileijatietoutta.
Siispä alan listata Akileijoja arvostavia ja ylistäviä blogeja.


Listalle pääsyn kriteereinä mm. on:

  • blogi arvostaa ja ylistää akileijoja sekä antaa niistä oikeaa, asiallista tietoa
  • blogissa on akileijat nostettu muiden kukkien ja perennojen joukosta erityisesti esille

A q u i l e g i a  -  Akileijoja arvostavia ja ylistäviä blogeja
1. Akileijat - nuo hurmaavat viettelijättäret         liitetty listalle 14.4.2012
2. Quun puutarha                                                  liitetty listalle 15.4.2012
3. Morsingon pihalta                                              liitetty listalle 15.4.2012

Quun puutarha  -  perustelut:
- blogin etusivulla on ensimmäisenä kuvakkeena Akileijat
- runsaasti erilaisia ja erikoisen hienoja lajikkeita 
- kirjoittajalla on tutkiva ja asiantunteva ote
- käyttää oikeita, virallisia nimiä
- erittäin kauniita kuvia

Morsingon pihalta  -  perustelut:
- tunnisteissa löytyy akileijat
- yli kymmenen tekstiä kuvineen akileijoista
- erittäin kauniita kuvia


Palaan tähän listaan, kun löytyy lisää kriteerit täyttäviä blogeja.

maanantai 9. huhtikuuta 2012

Puutarha-illan hyvinvointihaastattelussa Akileija



Toimittaja (T): Tervetuloa Akileija ohjelmasarjaamme, jossa keskustelemme eri kasvien hyvinvoinnista!
Akileija(A): Kiitos, kiitos kutsusta!
                                                                                                                           
T: Jos ihan ensimmäiseksi kysyn, että millaisessa paikassa voit kaikkein parhaiten?                      
A: Puolivarjoinen paikka sopii hyvin. Missään tapauksessa en siedä paahteista paikkaa. Jotkut meistä, varsinkin jalostetummat yksilöt, viihtyvät kyllä valoisassakin paikassa.
T: Mitä se puolivarjo tarkoittaa?
A: Sillä tarkoitetaan sitä, että suoraan yläpuolella ei ole mitään, siis kasvin ja auringon välissä, kasvin vieressä sitten voi kasvaakin jo vaikka mitä.

T: Onko kasvupaikalla muita vaatimuksia?
A: No joo, kuiva ja karu paikka ei käy, mehevää multaista maata kun saan juurieni ympärille, niin se tuntuu hyvältä ja jaksan hyvin kukoistaa.

T: Mites ravitsemus?
A: Ihan tavallinen lannoite käy, sama mitä muillekin kukille ja kasveille keväällä heitellään. Jos semmoista kangasmetsätyyppistä maata on ympärilläni, niin silloin on hyvä myös kalkita maa vuosittain.

T: Millaista hoitoa kesällä haluat?
A: No tuo lannoite ja kalkki ensin siis alkukesästä tai loppukeväästä. Normaalit kesäsateet kastelevat minua tarpeeksi, joten erikseen ei tarvitse kastella. Sitten vaan kun saan rauhassa kasvattaa lehtiruusukkeen ja sen jälkeen työntää pikkuhiljaa kukkavarret. Ja sitten, kun loihdin nuput ja kukat esiin, niin silloin on tärkeää, että jos akileijanäkämäsääsket ovat päässeet pruikkaamaan toukkansa nupun sisään, niin akileijasakset äkkiä esiin, ja vioittuneet nuput ja kukat mahdollisimman pian pois, jotta pääsen tilalle pukkaamaan terveitä kukkia.
T: Akileijasakset, en ole kuullutkaan?
A: Tiedän yhden blogin, jossa on oikein oma tekstinsä otsikolla Akileijasakset. Se on ihan koko blogi vain meistä akileijoista. Toimittaja voi lukea sen jutun vaikka tästä. Akileijasaksilla siis hoidetaan minua ja lajitovereitani. Niillä samoilla akileijasaksilla myös kuihtuneet kukat pitää leikata mieluummin päivittäin, niin minun ei tarvitse käyttää energiaa niiden siementen kehittelyyn ja kypsyttelyyn.

T: Mites sitten syys- ja talvihoito?
A: Syksyllä pitää kukkavarsieni tyngät taitella maata pitkin ja laittaa pieni kasa vaikka lehtien haravoinnista kertynyttä lehtimoskaa päälleni. Kev...
T: Hetkinen, hetkinen, nyt en ymmärtänyt, mksi nuo tyngät pitää taitella?
A: Siis, kun varret ovat kukinnan päätyttyä katkaistu, niin ne ovat kuivuttuaan ontot, nehän ovat kuin mehupillit sojottaen suoraan taivaalle.Eli ne imevät kaiken vesi- ja lumisateen juuristooni. Siksi ne pitää loppusyksystä ennen pakkasten tuloa taitella maata pitkin, jotta juuristoni ei täyttyisi vedellä, joka sitten talvella jäätyisi. Hui kauheaa, oikein puistattaa, jalat jäässä koko talven. Keuhkotaudinhan siitä saisin, ja kuolisin ennen kevättä.
T: Anteeksi, jäikö sinulta äsken joku asia kesken, kun keskeytin?
A: Niin, olin vain sanomassa, että keväällä sitä lehtimoskaa ei tarvitse ottaa pois. Sieltä alta pusken kyllä lehtiruusukkeeni, kun aika on. Ja se lehtimoska maatuu siinä ympärilläni makoisaksi ravinnoksi ja estää rikkaruohoja valtaamasta alaani.

T: Sitten menemme intiimimpään aiheeseen, lisääntymiseen ja siihen liittyvään hyvinvointiin.
A: Siitä en pysty nyt sanomaan yhtään mitään, sillä olen luvannut kirjoittaa eräälle iltapäivälehdelle aiheesta paljastuskirjeen otsikolla  Hameen alla kihelmöi. Pysy Muru kanavalla!

T: No jos vielä kuitenkin jälkeläisten hoidosta voit jotain tässä nyt sanoa.
A: Jep, siitä kyllä. Pikkutaimet istutetaan ulos vasta kun on riittävän lämmintä, lähempänä Juhannusta siis. Ja niitä kastellaan aamuisin. Iltaisin jos kastellaan, niin kosteus voi houkutella etanat paikalle, ja uusi sukupolvi on rouskuteltu pois yhdessä yössä. Pikkuisen lannoitetta, eikä sitten muuta!

T: Mitä vielä haluaisit sanoa?
A: No, jos oikein minua halutaan hemmotella, niin pientä ihailua silloin tällöin. Ja kameralle tykkään poseerata. Ja tähtihetkeni on se, kun otat kukkakimppuun pari kukkaoksaani ja viet kimpun vaikka syntymäpäiväsankarille. Voi sitä iloa, kun sankari vieraineen hehkuttaa ympärilläni, että onpa ihanat värit ja mitkä muodot!

T: Kiitokset Akileija vierailusta ohjelmassamme ja hyvää jatkoa!
A: Kiitos! Ja nopsasti lähetän vielä terveiset Altai-vuoriston länsiosiin isovanhemmilleni!

tiistai 3. huhtikuuta 2012

Sokkelopuutarha ja akileijat

Sokkelopuutarha tarkoittaa labyrintinmuotoon istutettua pensasaitarakennelmaa. Aidat kasvatetaan niin korkeaksi, että sokkelon sisällä kävelijä ei näe aidan yli. Siksi sokkelossa eteneminen on jännittävää, ja maaliin pääseminen ja sokkelosta ulos löytäminen on haasteellista. Oikeasti sokkelopuutarhat kasvatetaan mm. tuhka-, herne- tai taikinamarjapensaista, mutta minä rakentaisin omani kuusentaimista. Niistä saisi ikivihreän, ihanan havunvihreän tiheän aidan.

Sokkelopuutarhat voi rakentaa mihin tahansa muotoon; neliöksi, soikeaksi, tms. Sokkelopuutarhaan kuuluu myös ns. maali, eli joku palkitseva näkymä sokkelon keskellä tai loppupisteessä, esimerkiksi suihkulähdelammikko.  Minä rakentaisin perinteisen pyöreän sokkelon ja sinne keskelle maaliksi ison pyöreän akileijapenkin. Keskelle korkeita ja oransseja Firecrackereita, seuraavalle kehälle keltaisia Kulta-akileijoja, ja ulommalle kehälle punakeltaisia Skinnereitä. Ja sitten vielä laitatupsuja muista upeista lajikkeista.

 Carol Shieldsin kirjassa Larryn juhlat (Otava 1997) kerrotaan puutarhuri Larry Wellerin elämästä. Häämatkalla Englannissa hän hullaantuu sokkelopuutarhoista. Hampton Court –sokkelopuutarhassa hän tahallaan eksytti itsensä labyrinttiin, jotta sai viettää siellä pidempään aikaa yksin.  ”…hän halusi tunkeutua yhä syvemmälle tiheikköön ja antautua sokkelon oveluudelle…hänen jalkansa valitsivat aina väärän käytävän, tekivät vastoin suuntavaistoa, kiersivät kehää ja toistivat virheitä, mikä herätti hänessä lähes kuumeisen erillään olemisen tunteen.”

Siellä vihreiden seinämien kätköissä hän koki ymmärtävänsä ihmiselämästä jotakin merkittävää; ”Asian ydin oli se, että vuoroin eksyi, vuoroin löysi tien, niin juuri, mutta siihen kuului myös hetki, jolloin halusi unohtaa kaiken, kokea odottamattoman hurmion antautuessaan kulkemaan sokkona eteenpäin.”

Blogista http://THEGREENGARDENGATE.blogspot.com löytyy Bourton House Garden -otsikon alta pari kuvaa Knopphagenin sokkelopuutarhasta. Se tosin näyttää olevan hyvin matalaa mallia. Suosittelen katselemaan.

Tuo Larry tuoreine vaimoineen suunnitteli jatkossa menevänsä katsomaan vielä mm. Luzernin peilisokkeloa. Ja "Salaperäiset skandinaaviset sokkelot odottivat nekin vielä vuoroaan, pelkästään Suomessa oli yli sata sokkelolatomusta eli jatulintarhaa."
Jatulintarha tarkoittaa maahan ladottuja, labyrintteja muistuttavia kivirivejä, jotka ovat peräisin keskiajalta tai jopa esihistorialliselta ajalta. Akileijapuskista saisi tietenkin myös rakennettua jatulintarhan tai matalan sokkelopuutarhan.

Jostakin muistaisin lukeneeni, että Suomessa olisi kaksi oikeaa sokkelopuutarhaakin, mutta en ole onnistunut mistään löytämään tietoja niistä. Ehkäpä muistan väärin. Vai tietääkö joku???


sunnuntai 1. huhtikuuta 2012

Mistäs kaukaa vieraat tulevat.....

Kaikki akileijamme ovat maahanmuuttajia. No, lehtoakileijan(Aquilegia vulgaris) perusmuodon sanotaan selviävän luonnonvaraisena Suomessa, mutta se on kuitenkin todennäköisesti kukkapenkeistä loikkinut karkulainen. 

Minua ei voitane siis pitää syrjintää harjoittavana ihmisenä, kun nostan jalustalle maahanmuuttajat ja karkulaiset!

Alppiakileija(Aquilegia alpina) kasvaa villinä alppiniityillä Keski-Euroopassa. Sieltä Alppien rinteiltä on kotoisin myös Sysiakileija(Aquilegia vulgaris subsp. atrata). Pohjois-Italiasta on taivaltanut Kivikkoakileija(Aquilegia einseleana). 

Pohjois-Amerikasta kerrotaan tänne meille matkustaneen Kanadanakileijan(Aquilegia canadensis) ja Tuliakileijan(Aquilegia formosa). Kulta-akileija(Aquilegia chrysantha) kasvaa villinä kosteilla paikoilla Meksikon ja läntisen Pohjois-Amerikan vuoristoissa.

Aasiasta ovat monet lajit kotoisin. Itä-Aasiasta Altai-vuoristosta tulee Aquilegia viridiflora. Tuoksuakileija(Aquilegia fragrans) kasvaa villinä Himalajalla kahdentuhannenviidensadan metrin korkeudessa. Japaninakileijan(Aquilegia flabellata) lähtömaan arvaattekin. Keski-Aasiasta mainitaan Kotkanakileijan(Aquilegia glandulosa) olevan kotoisin ja Aasiasta tulee myös Perhoakileija(Aquilegia glandulosa var. jucunda).

Tässä sitä olisi haasteellisia matkakohteita Suomen Akileijaharrastajien Yhdistykselle, sitten kun sellainen perustetaan. Vaelluskamppeet mukaan, ja kiipeilemään vuoristoon. Oikeasti voin kuvitella, miten järisyttävän onnellinen hetki olisi se, kun seurue löytäisi pitkän taivalluksen jälkeen villinä kasvavaa omaa suosikkiakileijaa.

Lähteinä tässä tekstissä olen käyttänyt kahta puutarhakirjaa: 
Berglund Karin(toim.), Unelmien kotipuutarha. Otava 1998.
Riikonen Antti, Suomalainen perennakäsikirja. WSOY 2001.

lauantai 31. maaliskuuta 2012

Kiitän palkinnosta erityisesti akileijojen puolesta


Blogini sai Hirliiltä(http://takapihantarhuri.wordpress.com) tunnustuksen ja haasteen. Kiitos Hirlii.
Lisäkseni palkinnon saivat Hirliiltä nyt myös:
Kuje: Kujeita ryytimaalla

Tunnustukseen liittyy kysymyksiin vastaaminen.
1.a Miten puutarhainnostus syntyi
Maan ja mullan rakastaminen ovat lähtöisin lapsuudestani maaseudulla.

1b. ja miten puutarhablogin pitäminen syntyi?
En tiedä, kovasti ihmettelen!!!
Miksi en nytkin ole jo ulkona???

2. Mikä on erikoisin, ihmeellisin, harvinaisin, tunnearvoltaan suurin tai kaunein lempikasvisi?
Ihmeellisin kukkani on Aquilegia viridiflora.


3. Mikä on puutarhafilosofiasi?
Voidakseen hyvin ihmisellä täytyy olla suora yhteys luontoon; käsillään, nenällään, silmillään, korvillaan, kielen makunystyröillään tai ainakin edes jaloillaan, paljailla jaloillaan!


Tunnustuksen ja haasteen saan nyt  jakaa eteenpäin. Laitan sen viehättäville ja tietenkin inspiroiville puutarhablogeille! Olkaapa hyvät ja onnittelut!
Palkinnon saajat ovat:
http://kanttorilanpuutarhassa.blogspot.com
http://morsinko.blogspot.com
http://omenaminttu.blogspot.com
http://nuppulinna.blogspot.com

sunnuntai 25. maaliskuuta 2012

Akileijat Niskavuorella

Hella Wuolijoen mieleenpainuvimmat Niskavuori -käänteet ajoittuvat 1900-luvun alkuvuosikymmenille, joten luultavasti silloin ei käytetty aikaa koristekasvien kanssa puuhasteluun.
Mutta jos olisi...

Kylän uusi opettajatar Ilona tekisi uuteen paikkakuntaan sopeutumistyötä puutarhaterapian keinoin, ja perustaisi koulun pihan täyteen akileijapenkkejä. Myös opetuksessa hän käyttäisi toiminnallisia menetelmiä, ja laittaisi pikkukoululaiset hoitamaan ja tutkimaan noita kaunottaria.

Kun Ilonan ja Niskavuoren isännän Aarnen suhde paljastuu kylän juoruilijoille, vanha emäntä yrittää katkaista siivet alkuunsa ko.juoruilta luvaten Sandralle: "Sandra sanoisi Sallille, että Salli jakaisi Kulta-akileijan juurakosta isot palat Sandralle ja Serafiinalle, sillä meillä oli eilen perennanvaihtopäivä".
Nuori rouva Marttakaan ei ehtisi tekemään niin paljon friolitee -töitä, kun hän unohtuisi kuopsuttamaan Tuoksuakileijapenkkejä, ja järjestäisi perennanvaihtopäiviä ruustinnan kanssa.

Ajassa taaksepäin kun mennään, niin Aarnen isä Niskavuoren isäntä Juhani voisi tiluksille lähtiessään vahingossa riipiä kämmeneensä akileijan siemeniä, eikä rukiin tähkää. Niitä hän pureskelisi peltoa pitkin kulkiessaan ja meijerska Malviinaa etsiessään, ja kävisikin niin, että isäntä kupsahtaisi tiedottomana myrkytyksen uhrina viljankorsien sekaan ennenkuin ehtisi Malviinan kellistämään.

keskiviikko 21. maaliskuuta 2012

Edelleen hengissä...

Pikkulehtiruusukkeet ovat edelleen hengissä ja kasvattaneet mittaansa vähän.
Kovin riehakkaasti en edelleenkään uskalla tuulettaa, sentäs on edelleen maaliskuu.
Sinänsä juuri noiden akileijojen nouseminen maasta on juhlan aihe, sillä se tarkoittaa sitä, että ne selvisivät ensimmäisestä talvestaan.

Ja rasiat sisältäen Aquilegia vulgaris Tower Light Blue- ja Aquilegia vulgaris Pompons -kasvien siemeniä multaan kylvettynä lepäilevät vielä kuistilla talvikylmyyttä kokemassa. En ainakaan ennen Pääsiäistä aio ottaa niitä sisälle itämään, on liian aikaista. Aina ohi mennessäni niitä hellyydellä katsahdan.

sunnuntai 18. maaliskuuta 2012

KATSOKAA !!!!!!!!


Eilen eli 17.3.2012 huomasin, että rinnekohdassa, josta on lumi sulanut, ovat akileijat heränneet!!!
Tuossa kuvassa suikeroalpi yrittää ottaa pääosan, mutta päätähti on kyllä akileijan pikkulehtiruusuke, jossa isoimmat lehdet ovat kahden senttimetrin kokoisia.

Nämä ovat Meksikonakileijaa (Aquilegia skinneri), jotka kasvavat 45 cm korkeaksi, ja tekevät kirkkaat punakeltaiset kukat. Olen istuttanut ne poikkeuksellisesti sekaisin Alppipiikkiputken (Eryngium bourgatii) taimien kanssa samalle alueelle. Molemmat kasvatin viime keväänä siemenestä. Ja nyt kesällä 2012 ne kukkivat ensimmäistä kertaa, siis toivottavasti tulevat kukkimaan. Minulla on ollut Aquilegia skinneriä aiemmissa pihoissani, mutta ei vielä nykyisessäni.

Tässä ihan pieniä lehtien alkuja; vielä vauvan vaaleanpunaisia.
Ja tässä sitten jo niitä isompia, parisenttisiä lehtiä.



Mutta nyt on siis vasta  maaliskuu, ja vielä voi tulla pakkasta, lunta, jäätä...  ja nuo syksyllä huolimattamasti suojaamani ja jo kasvunsa aloittaneet kasvit ovat vaarassa. Oikeaoppisesti niitä pitäisi nyt jotenkin suojella.
 Mutta minä en pysty!
En pysty heittämään noiden taimien päälle haravointitavaraa, tai maatunutta haketta, en edes lunta.
Minusta tuntuisi pahalta tehdä niin. Pieni kasvi on suurella innokkuudella ja elämänvoimalla nostanut päätään hihkuen että hei, täältä minä tulen,
ja sitten minä heittäisin lapiollisen moskaa tai jääkylmää lunta niskaan.
Ei, en pysty!
Täytyy vain toivoa suopeita ilmoja!

keskiviikko 14. maaliskuuta 2012

Silkistä, sametista...

Akileija on siis leinikkikasvi. Se on perenna eli monivuotinen puutarhan koristekasvi.
Sillä on kaunis heti juuristosta nouseva lehtiruusuke, joka voi olla yksivärinen vihreä tai kirjavan vihreä. Lehtien muoto vastaa lähinnä sormiliuskaista. Herttaisen kaunis muoto jokatapauksessa. Varsia akileija kasvattaa vasta sitten, kun se on päättänyt kukkia. Kukkavarret voivat olla hyvin eri pituisia; noin kymmenestä sentistä metriseen hujoppiin. Siis tietyillä lajeilla on aina suurinpiirtein saman pituiset kukkavarret. Niin itsenäisiä ja omapäisiä kaunottaria akileijat eivät ole, että voisivat itse pättää, että tänä kesänäpä kasvankin metrin mittaiseksi, jotta pystyn flirttailemaan naapurin aidan takana olevien  ritarinkannusten kanssa. Ehei, jos lajille on suotu  viidentoista senttimetrin kukkavarsi, niin suurinpiirtein sellaisena se pysyy kesästä toiseen, viihtyipä siinä tai ei.

Mutta sitten se kukka. Aiemmin olen puhunut päällys- ja alushameista. Oikeasti kukassa on viisi ns. ulompaa kehälehteä ja niiden keskellä tai sisällä on viisi ns. sisempää mesikannusta. Kukinnan jälkeen kehittyy sitten viisi siemenkotaa tai -palkoa. Suurimmassa osassa akileijan kukkia on edellä mainitut kehälehdet ja mesikannukset, ja sitten vielä viisi kannusta, jotka voivat olla eri lajeilla eri pituisia ja eri tavalla kaartuvia. Joidenkin mielestä akileijan kukan koristeellisuus on juuri noiden kaartuvien pitkien kannusten ansiota.
Joillakin lajeilla on toisenlaiset kukat; mm. clematis-tyyppinen, jossa ei ole kannuksia ollenkaan, ja on vain runsas joukko kehälehtiä. Mm. Aquilegia "Nora Barlow" omaa tällaisen kukkamuodon. Ja sitten kerrannaisuus; joillakin on vain yksi silkkinen alushame ja yksi samettinen päällyshame, mutta joillakin on lukuisia kerroksia alushameita ja päällyshameitakin. Mm. Aquilegia vulgaris "Pompons":lla on niin monta kerrosta, ettei alus- ja päällyshelmoja erota toisistaan; sen kukinto saattaakin näyttää ihan pallolta.
Kukkien värityksessä taas taitaa esiintyä kaikkia mahdollisia eri värejä erilaisissa yhdistelmissä.

Tuo kukkien kerrannaisuus saattaa muuten vaihdella vuodesta toiseen, vaikka kukkavarren pituus, lehtiruusukkeen ominaisuudet tai kukan väritykset eivät juuri vaihtelekaan. Kukan kerrannaisuuuden suhteen akileijoilla itsellään näyttää olevan määräysvalta, ei akileijan kasvattajalla.
Tutkimukset vaihtelun syistä ovat vielä kesken. Kerrannaisuuden vaihtelu voi johtua kesän lämpötilasta(tarvitaan enemmän tai vähemmän lämmintä päälle), kulloisestakin muodista(onko pinnalla brittiläinen vai espanjalainen suuntaus), linjoista(näyttääkö paksuissa hameissa lihavalta), kasvin iästä(pukeutuako tyttömäiseen röyhelöön vai ladylike- linjakkuuteen), taloudellisesta nousu- tai laskukaudesta(minkä verran on vara hankkia kangasta) tai jostakin aivan muusta yhtä  ihmeellisestä asiasta.

sunnuntai 4. maaliskuuta 2012

Akileija argentiinaksi


Toisella kotimaisella kielellämme akileija on akleja. Tanskankieliset puhuvat akelejesta.  Idässä päin Virossa puhutaan kurekellosta,  Liettuassa sinavadas -nimisestä kasvista ja Latviassa ozolìte -nimisestä kukasta. Tulppaanien kotomaassa Hollannissa sekä Saksassa akileija on akelei, saksankielessä se tosin kirjoitetaan isolla A:llaUnkarinkielellä taas sanotaan haranglàb.  Englanninkielellä akileija on columbine, espanjankielellä ja italiankielellä colombina. Ranskassa puhutaan ancolie -kasvista ja Puolassa orlikista. Turkinkielinen nimi on hauska; hasekikupesi. Esperanton kieleenkin on akileija liitetty; akvilegio. Ja se latinankielinen nimi on siis aquilegia.


Tuo tämän tekstin otsikko liittyy tapahtumaan eräällä Itävallan matkalla. Eräs seurueen aikuinen tilasi ruokaa, ja alakouluikäinen poika katsoi ihaillen todeten, että "Sinä osaat itävaltaa!!!".

Jos leikitellään vielä suomenkielellä ja tuolla akileija -nimellä. Aki tarkoittaa japaninkielessä syksyä ja valoisaa. Valitkaamme tuo valoisa, niin saamme mieltä keventävän mielikuvan valoisasta leijasta kesäisellä pumpulipilvisellä taivaalla.

sunnuntai 26. helmikuuta 2012

Mari Mörö ja akileijat

"Multaan kannattaa rakastua jo silloin, kun elää, sanoo kirjailija Mari Mörö (Helsingin Sanomat 8.7.2007). Hyvä elämänohje tuo! Jutussa hän toteaa, että "akileijat ovat kerta kaikkiaan kiehtovia".

Minulla oli ilo viime kesänä vierailla Mörönperän -puutarhassa avoimien ovien päivänä. Siinä vaiheessa kesää suurin osa Mari Mörön akileijoista oli jo kukkinut, joitakin kauniita yksilöitä oli vielä kukassa. Hänen puutarhassaan oli niin paljon kaikkea kaunista, ja niin paljon kiehtovaa kerrottavaa kasveista hänellä oli.

Mm. laaja tienvarsikukkakumpu sisälsi siellä täällä akileijoja. Niiden kukkavarret siemenkotineen olivat tallella. Voin vain kuvitella, miten se kumpu kihisee akileijaenergiaa, kun vuosien saatossa kaikki akileijat ovat siemenensä sinne varistaneet.

Mari Mörö tuossa lehtijutussa kertoo tuoneensa akileijan siemeniä Lontoon puutarhamessuilta. Itse olen tuonut niitä mm.Amsterdamin kukkatorilta. Myös erään islantilaisen puutarhan kadunvarrelle saakka yltäneistä akileijakasveista otin muutaman siemenkodan, vaikka tiesin sen jo silloin  epätoivoiseksi yritykseksi. Siemenkodat olivat nimittäin vielä vihreitä, siis raakoja. Kuitenkin kannoin ne kotiin kuin suurimmatkin aarteet. Kuivatin ne, ja siemenet kylvin seuraavana keväänä. Eivät tietenkään itäneet. Kunhan oli pakko yrittää. Olin jo nimennytkin ne hienon hopeanharmaan väriset yksilöt löytökaupungin mukaan; Aquilegia "Isafjördur".

Sitten kun Suomen Akileija-seura on perustettu, niin kunniajäseneksi on ehdottomasti kutsuttava Mari Mörö.

maanantai 20. helmikuuta 2012

Sukukokous ja heimojuhla

Akileijojen suku; Aquilegia-seura pitää kokoustaan. Paikalla on ainakin seuraavan nimisiä perheitä; alpina, atrata, buergeriana,  caerulea, canadensis, chrysanta, cultorum, flabellata, formosa, fragrans, glandulosa, sibirica, skinneri, viridiflora ja vulgaris. Sitten on vielä niitä perheitä, joiden nimissä on "x cultorum", "x hybrida" tai "var." -lisäykset. Lienevät erilaisia muunnelmia ja jalostuksen tuotteita.
Nyt on jo aika ottaa ryhmäkuva kokousväestä! Koko porukka ei kyllä mahdukaan samaan kuvaan!



Aquilegia -suku saa kutsun Leinikkikasvien (Ranunculaceae) heimojuhliin. Akileijojen kanssa siellä huvittelevat mm. Kullerot, Rentukat, Ukonhatut, Tarhakylmänkukat, Vuokot ja Leinikit. Mukavia vanhoja tuttuja kaikki. Varmasti hauskat juhlat! Juhlien yhteydessä pidetään myös vuosikokous, jossa valitaan edustajat ylempiin hallintoelimiin. Yhteisten asioiden ajamisessa ansioituneimmat pääsevät edustajiksi Siemenkasvien -syysseminaariin ja Putkilokasvien -parlamenttiin. Kaikkein tärkein edustustehtävä on Kasvikunnan Kongressin jäsenyys. Perinteisesti Akileijoilla ja Vuokoilla on ollut aina kova kisa siitä, kumman suvun keskuudesta edustaja valitaan. Kesän 2011 edustajaksi valittiin jaloakileija "Lime Sorbet". Eläköön Akileijat!!!

sunnuntai 19. helmikuuta 2012

Akileijasakset

Akileijasakset ovat akileijojen kasvattajan tärkein työväline. Ne ovat sopivan pienet sakset. Niiden on mahduttava nätisti taskuun kuin taskuun. Ja niiden säilytyspaikan on oltava jossakin uloskäynnin läheisyydessä, jotta joka ikinen kerta kesällä ulos mennessäsi voit sujauttaa ne taskuusi.

Akileijasaksia tarvitaan siemenkotien poistamiseen.
Ja nyt huomio! Tässä tulee akileijoista hurmioituneille tärkein  neuvo elämässä. Kun akileijan kukan terälehdet ovat pudonneet, tai siis sekä alushame että päällyshelmat, niin napsaise siemenkodan alku välittömästi poikki aivan sen kannasta, vartta ei saa siis leikata. Kun kesän jokaisena päivänä, tai joka toisena päivänä, tai vähintään kerran viikossa  kierrät kaikki akileijasi, ja napsit pois siemenkodat, niin kukinta jatkuu ja jatkuu ja vieläkin jatkuu. Koko ajan kehittyy niihin samoihin kukkavarsiin lisää uusia kukintoja. Jopa vielä lokakuussa ovat akileijani kukkineet tällä tavalla hoitaen.
Tietenkin jos haluat jonkun tietyn akileijan siemeniä, niin jätä silloin muutama siemenkota kypsymään. Mutta silloinkin riittää muutama siemenkota, loput voit napsia pois, ja saat loistavan pitkäkestoisen kukinnan.

Toinen syy akileijasaksien tarpeellisuuteen ovat akileijanäkämäsääsket. Kun napsit vioittuneet nuput mahdollisimman nopeasti pois, niin tilalle kehittyy terveitä nuppuja. Noista edellä mainituista siivekkäistä olen kirjoittanut enemmän aiemmassa tekstissäni  2.2.2012  "Joka kesä miljoonat ottavat myrkkyä!".

Sitten on erittäin tärkeää muistaa, että akileijasakset ovat akileijasakset, eivät mitkäät muut sakset.
Koska muistathan, että akileijat  ovat myrkyllisiä. Siispä näitä saksia ei oteta mukaan, kun mennään minttutarhaan hillomausteita hakemaan. Eikä pieni alakoululainen saa niillä saksilla hakea ruohosipulia leipänsä päälle, eikä teini tilliä salaattiinsa.
                       

Niinpä.....

18.2.2012
19.2.2012

lauantai 18. helmikuuta 2012

Viluisia ovat akileijat tänä talvena

Viluisia ja unisia ovat akileijat tänä talvena. Kiskovat vain paksumpaa ja paksumpaa valkoista untuvapeittoa päällensä.
Ja minä kun jo olen ryhtynyt odottamaan, että ne pikkuhiljaa alkaisivat heräilemään!

18.2.2012
30.1.2012

lauantai 11. helmikuuta 2012

Fingerporin Askon ajankohtaiset puuhat

Pertti Jarlan tekemän Fingerporin lukijat tietävät Askon. Ehkä jotkut heistä ovat nähneet myös sellaisen stripin, jossa Asko seisoo lumihangessa kuusen katveessa hiihtoladun lähellä, ja ottaa ilonsa ohi hiihtävistä naisista. Tuo on akileijojen kasvattajalle ajankohtaista puuhaa. Myös minä aion tänään heittää siemenet kylmäkäsittelyyn. Tänä keväänä ovat vuorossa Aquilegia vulgaris "Tower Light Blue" ja Aquilegia vulgaris "Pompons". Nyt aion laittaa ne kuistille oikeaa talvea kokemaan. Joskus olen pitänyt siemenrasiat jääkaapissa, joskus myös pakastimessa. Kokemukseni mukaan kaikki ovat sopivia paikkoja. Ensin rasiat, joiden multaan siemenet on kylvetty, täytyy pitää pari päivää huoneenlämmössä, ja vasta sitten laittaa talvikylmyyteen. Olennaisinta lienee se, että kosteus on sopiva. Multa ei saa olla liian märkää, muttei liian kuivaakaan. Hankala ohje! Mistä tietää, mikä on sopivan märkää? Vettä ei saa lillua rasiassa, mutta multa ei saa olla myöskään kuivaa. Se myös on tulevien pikkuakileijan taimien kannalta tärkeää, että multa on taimi- tai kylvömultaa, silloin ne eivät saa liian aikaisin liian paljon energiaa, ja saavat viettää huolettoman lapsuusajan! Sitten kun tässä viikot vierivät eteenpäin, vähintään kuuden viikon päästä voi siemenrasiat siirtää "talvesta" huoneenlämpöön itämään. Mutta jos kevät näyttää olevan myöhässä, niin ei kannata kiirehtiä, kyllä ne siemenet kestävät pidemmänkin talven.

Kun nyt tämä juttu taisi mennä enemmän erotic garden writing -luokkaan kuuluvaksi, niin kariskoon sitten loputkin siveyden muruset! Tässä pari tuhmaa kuvaa!
Tämä on männyn oksa; en suinkaan ole ollut siellä ladun varrella minäkin, Askoa kuvaamassa, en ole!


Kaktusmaailman lemmessä on omat hankaluutensa!

lauantai 4. helmikuuta 2012

Presidenttiakileijat

Ensin tilannekatsaus. Ainakin nämä Aquilegia caerulea - Hybr. "Rotstern" -akileijat näyttävät vielä tukevasti nukkuvan hangen alla. Joku pupu-eläin on käynyt tassuillaan ottamassa tuntumaa alla lepäileviin kaunottariin. Jotain kihelmöintiä käpälöissä on varmaan tuntunut.

Huomenna valitsemme Suomen tasavallalle uuden presidentin. Olen tässä pohdiskellut sellaista, että mitkä akileijat kuvaisivat hyvin kumpaakin herrasmiestä, kumpaakin presidenttiehdokasta. Kukinnon täytyisi olla iso ja tyylikäs. Helmihyasintin sinistä ja pienesti valkoista väriä kantava Aquilegia sibirica eli Siperianakileija voisi edustaa Sauli Niinistöä. Pekka Haavisto voisi olla taas kuin Aquilegia caerulea "Blue Star" hennon vaaleansinisin ja valkoisin kukinnoin. Molemmat yhtä ylväitä ja hienoja kukkia, ensimmäinen ehkä hivenen konservatiivisempi lajike, jälkimmäinen jotenkin nuorekkaampi. Siperianakileija on lyhyempi; noin nelikymmensenttinen kasvi, Blue Star ainakin kuusikymmentä senttimetriä pitkä. Blue Starin kannukset ovat uljaan pitkät, Siperianakileijan lyhyemmät ja käyremmät. Jaa, sopiikos tämä nyt sitten ........
Hei, joku tässä koko ideassa nyt ontuu, joku asia nyt vaivaa minua???????
Nyt tiedän, akileijat ovat minun mielestä naisia, tämän jutun runko romahti juuri nyt !!!!!
Akileijat eivät ole naisia sillä tavalla niinkuin osmankäämeistä voisi sanoa, että ne ovat miehiä. Ei ei, vaan jotenkin akileija-kasvin kokonaisuus on naisellinen. Ei vain sen koristeellinen ja korunomainen ulkomuoto, vaan myös sen toiminta, teot. Se heräilee keväällä itseään pörhistellen, se juo ja syö, ottaa auliisti vastaan mehiläiset ja muut pullean pörhöiset lentelijät, huiskii jälkeläisiä ympärilleen ja kauniisti niiaten poistuu taas talviunille. Mutta eivät nämäkään ominaisuudet vielä selitä kaikkia niiden naisellisuudesta. On vielä jotain muutakin; henkisyyttä, houkuttelevuutta, tms. Seireenien tavoin ne vetävät vastustamattomasti puoleensa ja vangitsevat luokseen, niiden luota pitää riuhtaista itsensä pois, eikä se taianomainen lumous sittenkään haihdu pitkään aikaan, jos koskaan.


Ai niin, onhan meillä vielä Tarja Halonen.  
Hän voisi olla Aquilegia chrysantha "Yellow Queen",
suomenkieliseltä nimeltään Kulta-akileija.
Sillä on hurmaavan iso keltainen kukinto todella pitkin ja sivistyneesti kaartuvin kannuksin.


Ensi kesänä toivottavasti ilmaantuu taas uusia risteytyksiä. Niistä komeimmalle annan tulevan uuden presidenttimme nimen.

torstai 2. helmikuuta 2012

Joka kesä miljoonat ottavat myrkkyä !

Hortonomi, maatalous- ja metsätieteiden maisteri Pentti Alanko kirjoittaa äskettäisessä kolumnissaan(Myrkylliset kasvit puhuttavat, ViherPiha 1/2012) puutarhan myrkyllisistä kasveista todeten mm. että, kuuteenkymmeneen vuoteen ei ole sattunut kuolemaan johtaneita kasveista johtuvia myrkytyksiä. Hänen kanssaan olen samaa mieltä, että myrkyllisiä kasveja ei tarvitse välttää; lapset opetettakoon olemaan syömättä niitä, ja aikuiset olkoot huolellisia, eläimet osaavat varoa vaistonvaraisesti.

Tässäkin kuvassa on niin houkuttelevan  näköisiä tikkukaramelleja - 
silti yksikään lapsi tai lemmikki ei ole keksinyt syödä niitä. 
Eikä kukaan aikuinenkaan ole maistanut, vaikka onkin nuuhkinut tuon vaaleansinisen Aquilegia fragransin eli Tuoksuakileijan kukkia.
Noiden myrkyllisten akileijojen lisäksi tuossa kuvassa on vähintään yhtä myrkyllistä sormustinkukkaa.



























Mutta löytyy niitäkin, jotka tykkäävät mutustella akileijoja, tai vähintäänkin pikkuisen maistaa kukan nuppuun tunkeutuessaan. Miljoonat akileijanäkämäsääsket näyttävät pitävän akileijan myrkystä. Kukkanuput kuivuvat ja kuolevat. Jos nuppu kykenee kuitenkin avautumaan kukaksi, niin se on kummallisen mutaation näköinen; on vain muutama päällyshameen helman riekale ja alushame on kutistunut pieneksi möykyksi.


Tässä on osa Hyönteisiä värikuvina (Uunio Sailas, toim. WSOY 1953) -kirjan sivusta, jolla on eri lajisia sääskiä. Yksikään akileijanäkämäsääskeistä (Macrolabis aquilegiae) ei ole ehtinyt kuvaan mukaan. Ymmärrän toki, kun olen nähnyt, kuinka paljon ne ovat ahkeroineet meillä. En ole myöskään koskaan saanut yhtään niistä itseteosta kiinni. En tietääkseni ole nähnytkään yhtään. Ja todella hyvä niin ! Minulla nimittäin käynnistyisi sellainen jahti, ettei aikaa jäisi enää mihinkään muuhun. Kyykkisin iltahämärässä tai aamuyön kosteassa ilmanalassa jonkinlainen surmaväline mukanani jahtaamassa(lue: lahtaamassa) niitä. Ja siitä seuraisi todennäköisesti se, että minut kärrättäisiin piirimielisairaalaan naapurin ilmiannon perusteella.
Oikeastihan noille eliöille ei taida voida mitään. Yhtenä kesänä yritin myrkyttää niitä, en tiedä, että oliko siitä mitään hyötyä. Jotenkin koominen kuvio sekin; suihkutan pullosta myrkkyä myrkyllisen kasvin niskaan. Miksei se itse voi hoitaa suojeluaan, kun kerran on myrkyllä varustettu? Tehokkain keino lienee vaan alkukesästä mahdollisimman usein saksia sääskien toukkien pilaamat nuput pois, jotta lopulta nousisi terveinä pysyviä nuppujakin.  
Toisaalta, voihan olla niinkin, että nuo sääsket ovat vain niin malttamattoman innokkaan uteliaita tulevien kauniiden kukintojen suhteen, että ne haluavat kärsäkaukoputkellaan kurkistaa etukäteen nupun sisään nähdäkseen että, millainen suloinen kaunotar sieltä on aikanaan avautumassa. Jaa, niin sitten ne vaan samalla unohtavat pienet kakaransa sinne nupun sisään. Ja siinä niiden toukkien leikin tiimellyksessä nuppu menee pilalle. Samalla ne aistivat siinä koko ajan akileijan kukinnon sisäistä kauneutta, ja niin vain käy, että kun ne kehittyvät aikuisiksi, niin jää päälle se into nähdä taas nupun sisälle. Näinhän se tietenkin menee. Ei loppujen lopuksi eläinmaailma olekaan vaikeasti ymmärrettävää. Sitä paitsi nyt, kun tiedän tämän jutun jujun, niin osaan tulevana kesänä suhtautua eri tavalla. Akileijanäkämäsääsket ovatkin vain akileijoista hurmioituneita nautiskelijoita, siis kanssaveljiäni ja -sisariani, eikä mitään ilkeämielisiä puutarhaterroristeja. 
Joten, kun ensi kesä koittaa, niin tervetuloa vaan kaikki akileijanäkämäsääsket tänne, tulkaa oikein sankoin joukoin. Minä yritän järjestää niin, että meille kaikille riittää katseltavaa. Alkakaahan sieltä jo kiiruhtaa; ensimmäiset nuput alkavat kehittyä jo toukokuun alussa eli kolmen kuukauden päästä. Ja vielä ystäväiseni - varokaa sitä myrkkyä, akileijat ovat myrkyllisiä kasveja.

tiistai 31. tammikuuta 2012

Ruutuvihkokirjanpitäjä


Sen jälkeen, kun olin ensimmäisiä akileijan siemeniä aikani kämmenelläni hypistellyt laitoin ne
kukkapenkin tyhjään kohtaan. Samaisena kesänä 2002
puutarhamyymälässä osasin jo kiinnittää huomiota akileijojen taimiin. Ostin alppi- ja kulta-akileijan
taimet ja istutin ne em. siementen kaveriksi. Kesät tulivat ja menivät, ja
hurmio kasvoi; tuli uusia eri nimisiä siemeniä ja taimia, ja uusia
akileijapenkkejä. Nuo ensimmäiset siemenetkin kukkivat kesällä 2005.

Nyt tähän mennessä olen yrittänyt kasvattaa 47 eri lajia, viime kesänä hengissä
oli 20 lajiketta, kaikkiaan noin 80 puskaa. Osa yrityksistä ei ole tuottanut
tulosta; siemenet eivät ole itäneet, tms. Jotkut lajikkeet ovat jääneet
kasvamaan ns.entisiin puutarhoihin muutettuamme muualle. Risteytyksiä on jo
monenlaisia; joko tarkoituksella kasvatettuja tai itsestään ilmaantuneita.
Aquilegia x hybrida "Firecracker":n  yksi risteymä, joka on hieman erilainen kuin alkuperäinen emonsa .
Niin, tuo kirjanpitäjäluonteeni; alussa kirjasin isoon ruutuvihkoon kaikki pienimmätkin risahdukset akileijojen kasvatuksessa. Mm. Aquilegia viridiflora -sivulla on seuraavanlaisia merkintöjä:
12.1.2004 siemenet tilattu,
15.2.2004 siemenet kylvetty talvikäsittelyyn,
30.3.2004 pois jääkaapista keittiön ikkunalaudalle,
7.4.2004   alkavat itää,
25.4.2004 koulittu 11 tainta kahteen eri rasiaan,
13.5.2004 siirretty omiin pikkuruukkuihinsa,
7.6.2004   yksi taimi purkissaan kuollut,
15.6.2004 kolme tainta istutettu Tienvieruspenkkiin,
jne. jne. kukinnat, rehevyydet, tuholaiset, kuolemat, ym,ym.
Olenpa minä ollut hassu !  Ja lisäksi nimesin eri kukkapenkit, jotta voin helpommin kirjanpitoon merkitä istutuspaikan; oli Kettukallion penkki, Kuninkaankaaren Akileijat, jne. No tunnustan !  Vieläkin toki piirrän akileijapenkkikarttoja, ja kirjaan ylös istutinko jonkun taimen Kumpulaan vai Ankkuri Collectioniin vai Mataliin.

Tuosta yllämainitusta Aquilegia viridiflorasta on pakko jatkossa kertoa lisää, sen sanotaan olevan maailman kaunein,
ja sillä on todella uskomattoman ihmeellinen kukinto !!!

maanantai 30. tammikuuta 2012

Minulla on intohimoinen suhde



Suhde alkoi kehkeytyä, kun sain mieheni veljen vaimolta 22.9.2001 akileijansiemeniä. Pitelin niitä hämmentyneenä käsissäni , enkä  vielä silloin tiennyt mitä kaikkea ne elämässäni muuttavat. Sen jälkeen on ehtinyt tapahtua vaikka mitä...



Nyt kun elämme tammikuun 2012 toiseksi viimeistä päivää, niin tuon kuvan lumisen ladyn suojeluksessa nukkuvat talviuntaan mm. Aquilegia vulgaris "Petticoat Pink", Aquilegia fragrans eli Tuoksuakileija ja Aquilegia x hybrida "Firecracker". Nukkukoot vielä tovin rauhassa. Auringonvalokin on vielä kovin hento.
Odottelen postissa Aquilegia vulgaris "Pompons" -siemeniä. Ne ja Aquilegia "Tower Light Blue" -siemenet laitan talvikäsittelyyn tässä lähiviikkoina.

Karin Berglund toimittamassaan Unelmien kotipuutarha -kirjassa(1996) kirjoittaa aivan valloittavasti hylättynä olleesta puutarhasta, jossa mylläyksen jälkeisenä ensimmäisenä kesänä kasvoi kaikkialla illakkoa, toisena kesänä sormustinkukkia, mutta sitten  - ah  -  "Kolmas kesä oli akileijojen. ...kaikissa vallatuissa kukkapenkeissä ja pienimmissäkin koloissa kukkivat akileijat. Useimmat olivat lyhytkannuksisia sinisiä, jotkut taas valkoisine alushameineen kaksivärisiä....Kukkivat akileijat olivat kuin maan, suorastaan taivaan lahjoja. Kaikkina rappion vuosina maassa olevat siemenet olivat odottaneet aikaansa ja ne itivät heti rikkaruohopeitteen harvennuttua."

Ilosanoma, jota haluaisin julistaa maailmalle kuuluu seuraavasti: akileijat ovat todella äärimmäisen hurmaavia viettelijättäriä, jotka kukkivat hyvällä hoidolla koko kesän toukokuusta jopa lokakuulle.