lauantai 31. maaliskuuta 2012

Kiitän palkinnosta erityisesti akileijojen puolesta


Blogini sai Hirliiltä(http://takapihantarhuri.wordpress.com) tunnustuksen ja haasteen. Kiitos Hirlii.
Lisäkseni palkinnon saivat Hirliiltä nyt myös:
Kuje: Kujeita ryytimaalla

Tunnustukseen liittyy kysymyksiin vastaaminen.
1.a Miten puutarhainnostus syntyi
Maan ja mullan rakastaminen ovat lähtöisin lapsuudestani maaseudulla.

1b. ja miten puutarhablogin pitäminen syntyi?
En tiedä, kovasti ihmettelen!!!
Miksi en nytkin ole jo ulkona???

2. Mikä on erikoisin, ihmeellisin, harvinaisin, tunnearvoltaan suurin tai kaunein lempikasvisi?
Ihmeellisin kukkani on Aquilegia viridiflora.


3. Mikä on puutarhafilosofiasi?
Voidakseen hyvin ihmisellä täytyy olla suora yhteys luontoon; käsillään, nenällään, silmillään, korvillaan, kielen makunystyröillään tai ainakin edes jaloillaan, paljailla jaloillaan!


Tunnustuksen ja haasteen saan nyt  jakaa eteenpäin. Laitan sen viehättäville ja tietenkin inspiroiville puutarhablogeille! Olkaapa hyvät ja onnittelut!
Palkinnon saajat ovat:
http://kanttorilanpuutarhassa.blogspot.com
http://morsinko.blogspot.com
http://omenaminttu.blogspot.com
http://nuppulinna.blogspot.com

sunnuntai 25. maaliskuuta 2012

Akileijat Niskavuorella

Hella Wuolijoen mieleenpainuvimmat Niskavuori -käänteet ajoittuvat 1900-luvun alkuvuosikymmenille, joten luultavasti silloin ei käytetty aikaa koristekasvien kanssa puuhasteluun.
Mutta jos olisi...

Kylän uusi opettajatar Ilona tekisi uuteen paikkakuntaan sopeutumistyötä puutarhaterapian keinoin, ja perustaisi koulun pihan täyteen akileijapenkkejä. Myös opetuksessa hän käyttäisi toiminnallisia menetelmiä, ja laittaisi pikkukoululaiset hoitamaan ja tutkimaan noita kaunottaria.

Kun Ilonan ja Niskavuoren isännän Aarnen suhde paljastuu kylän juoruilijoille, vanha emäntä yrittää katkaista siivet alkuunsa ko.juoruilta luvaten Sandralle: "Sandra sanoisi Sallille, että Salli jakaisi Kulta-akileijan juurakosta isot palat Sandralle ja Serafiinalle, sillä meillä oli eilen perennanvaihtopäivä".
Nuori rouva Marttakaan ei ehtisi tekemään niin paljon friolitee -töitä, kun hän unohtuisi kuopsuttamaan Tuoksuakileijapenkkejä, ja järjestäisi perennanvaihtopäiviä ruustinnan kanssa.

Ajassa taaksepäin kun mennään, niin Aarnen isä Niskavuoren isäntä Juhani voisi tiluksille lähtiessään vahingossa riipiä kämmeneensä akileijan siemeniä, eikä rukiin tähkää. Niitä hän pureskelisi peltoa pitkin kulkiessaan ja meijerska Malviinaa etsiessään, ja kävisikin niin, että isäntä kupsahtaisi tiedottomana myrkytyksen uhrina viljankorsien sekaan ennenkuin ehtisi Malviinan kellistämään.

keskiviikko 21. maaliskuuta 2012

Edelleen hengissä...

Pikkulehtiruusukkeet ovat edelleen hengissä ja kasvattaneet mittaansa vähän.
Kovin riehakkaasti en edelleenkään uskalla tuulettaa, sentäs on edelleen maaliskuu.
Sinänsä juuri noiden akileijojen nouseminen maasta on juhlan aihe, sillä se tarkoittaa sitä, että ne selvisivät ensimmäisestä talvestaan.

Ja rasiat sisältäen Aquilegia vulgaris Tower Light Blue- ja Aquilegia vulgaris Pompons -kasvien siemeniä multaan kylvettynä lepäilevät vielä kuistilla talvikylmyyttä kokemassa. En ainakaan ennen Pääsiäistä aio ottaa niitä sisälle itämään, on liian aikaista. Aina ohi mennessäni niitä hellyydellä katsahdan.

sunnuntai 18. maaliskuuta 2012

KATSOKAA !!!!!!!!


Eilen eli 17.3.2012 huomasin, että rinnekohdassa, josta on lumi sulanut, ovat akileijat heränneet!!!
Tuossa kuvassa suikeroalpi yrittää ottaa pääosan, mutta päätähti on kyllä akileijan pikkulehtiruusuke, jossa isoimmat lehdet ovat kahden senttimetrin kokoisia.

Nämä ovat Meksikonakileijaa (Aquilegia skinneri), jotka kasvavat 45 cm korkeaksi, ja tekevät kirkkaat punakeltaiset kukat. Olen istuttanut ne poikkeuksellisesti sekaisin Alppipiikkiputken (Eryngium bourgatii) taimien kanssa samalle alueelle. Molemmat kasvatin viime keväänä siemenestä. Ja nyt kesällä 2012 ne kukkivat ensimmäistä kertaa, siis toivottavasti tulevat kukkimaan. Minulla on ollut Aquilegia skinneriä aiemmissa pihoissani, mutta ei vielä nykyisessäni.

Tässä ihan pieniä lehtien alkuja; vielä vauvan vaaleanpunaisia.
Ja tässä sitten jo niitä isompia, parisenttisiä lehtiä.



Mutta nyt on siis vasta  maaliskuu, ja vielä voi tulla pakkasta, lunta, jäätä...  ja nuo syksyllä huolimattamasti suojaamani ja jo kasvunsa aloittaneet kasvit ovat vaarassa. Oikeaoppisesti niitä pitäisi nyt jotenkin suojella.
 Mutta minä en pysty!
En pysty heittämään noiden taimien päälle haravointitavaraa, tai maatunutta haketta, en edes lunta.
Minusta tuntuisi pahalta tehdä niin. Pieni kasvi on suurella innokkuudella ja elämänvoimalla nostanut päätään hihkuen että hei, täältä minä tulen,
ja sitten minä heittäisin lapiollisen moskaa tai jääkylmää lunta niskaan.
Ei, en pysty!
Täytyy vain toivoa suopeita ilmoja!

keskiviikko 14. maaliskuuta 2012

Silkistä, sametista...

Akileija on siis leinikkikasvi. Se on perenna eli monivuotinen puutarhan koristekasvi.
Sillä on kaunis heti juuristosta nouseva lehtiruusuke, joka voi olla yksivärinen vihreä tai kirjavan vihreä. Lehtien muoto vastaa lähinnä sormiliuskaista. Herttaisen kaunis muoto jokatapauksessa. Varsia akileija kasvattaa vasta sitten, kun se on päättänyt kukkia. Kukkavarret voivat olla hyvin eri pituisia; noin kymmenestä sentistä metriseen hujoppiin. Siis tietyillä lajeilla on aina suurinpiirtein saman pituiset kukkavarret. Niin itsenäisiä ja omapäisiä kaunottaria akileijat eivät ole, että voisivat itse pättää, että tänä kesänäpä kasvankin metrin mittaiseksi, jotta pystyn flirttailemaan naapurin aidan takana olevien  ritarinkannusten kanssa. Ehei, jos lajille on suotu  viidentoista senttimetrin kukkavarsi, niin suurinpiirtein sellaisena se pysyy kesästä toiseen, viihtyipä siinä tai ei.

Mutta sitten se kukka. Aiemmin olen puhunut päällys- ja alushameista. Oikeasti kukassa on viisi ns. ulompaa kehälehteä ja niiden keskellä tai sisällä on viisi ns. sisempää mesikannusta. Kukinnan jälkeen kehittyy sitten viisi siemenkotaa tai -palkoa. Suurimmassa osassa akileijan kukkia on edellä mainitut kehälehdet ja mesikannukset, ja sitten vielä viisi kannusta, jotka voivat olla eri lajeilla eri pituisia ja eri tavalla kaartuvia. Joidenkin mielestä akileijan kukan koristeellisuus on juuri noiden kaartuvien pitkien kannusten ansiota.
Joillakin lajeilla on toisenlaiset kukat; mm. clematis-tyyppinen, jossa ei ole kannuksia ollenkaan, ja on vain runsas joukko kehälehtiä. Mm. Aquilegia "Nora Barlow" omaa tällaisen kukkamuodon. Ja sitten kerrannaisuus; joillakin on vain yksi silkkinen alushame ja yksi samettinen päällyshame, mutta joillakin on lukuisia kerroksia alushameita ja päällyshameitakin. Mm. Aquilegia vulgaris "Pompons":lla on niin monta kerrosta, ettei alus- ja päällyshelmoja erota toisistaan; sen kukinto saattaakin näyttää ihan pallolta.
Kukkien värityksessä taas taitaa esiintyä kaikkia mahdollisia eri värejä erilaisissa yhdistelmissä.

Tuo kukkien kerrannaisuus saattaa muuten vaihdella vuodesta toiseen, vaikka kukkavarren pituus, lehtiruusukkeen ominaisuudet tai kukan väritykset eivät juuri vaihtelekaan. Kukan kerrannaisuuuden suhteen akileijoilla itsellään näyttää olevan määräysvalta, ei akileijan kasvattajalla.
Tutkimukset vaihtelun syistä ovat vielä kesken. Kerrannaisuuden vaihtelu voi johtua kesän lämpötilasta(tarvitaan enemmän tai vähemmän lämmintä päälle), kulloisestakin muodista(onko pinnalla brittiläinen vai espanjalainen suuntaus), linjoista(näyttääkö paksuissa hameissa lihavalta), kasvin iästä(pukeutuako tyttömäiseen röyhelöön vai ladylike- linjakkuuteen), taloudellisesta nousu- tai laskukaudesta(minkä verran on vara hankkia kangasta) tai jostakin aivan muusta yhtä  ihmeellisestä asiasta.

sunnuntai 4. maaliskuuta 2012

Akileija argentiinaksi


Toisella kotimaisella kielellämme akileija on akleja. Tanskankieliset puhuvat akelejesta.  Idässä päin Virossa puhutaan kurekellosta,  Liettuassa sinavadas -nimisestä kasvista ja Latviassa ozolìte -nimisestä kukasta. Tulppaanien kotomaassa Hollannissa sekä Saksassa akileija on akelei, saksankielessä se tosin kirjoitetaan isolla A:llaUnkarinkielellä taas sanotaan haranglàb.  Englanninkielellä akileija on columbine, espanjankielellä ja italiankielellä colombina. Ranskassa puhutaan ancolie -kasvista ja Puolassa orlikista. Turkinkielinen nimi on hauska; hasekikupesi. Esperanton kieleenkin on akileija liitetty; akvilegio. Ja se latinankielinen nimi on siis aquilegia.


Tuo tämän tekstin otsikko liittyy tapahtumaan eräällä Itävallan matkalla. Eräs seurueen aikuinen tilasi ruokaa, ja alakouluikäinen poika katsoi ihaillen todeten, että "Sinä osaat itävaltaa!!!".

Jos leikitellään vielä suomenkielellä ja tuolla akileija -nimellä. Aki tarkoittaa japaninkielessä syksyä ja valoisaa. Valitkaamme tuo valoisa, niin saamme mieltä keventävän mielikuvan valoisasta leijasta kesäisellä pumpulipilvisellä taivaalla.