Joka kesä miljoonat ottavat myrkkyä !

Hortonomi, maatalous- ja metsätieteiden maisteri Pentti Alanko kirjoittaa äskettäisessä kolumnissaan(Myrkylliset kasvit puhuttavat, ViherPiha 1/2012) puutarhan myrkyllisistä kasveista todeten mm. että, kuuteenkymmeneen vuoteen ei ole sattunut kuolemaan johtaneita kasveista johtuvia myrkytyksiä. Hänen kanssaan olen samaa mieltä, että myrkyllisiä kasveja ei tarvitse välttää; lapset opetettakoon olemaan syömättä niitä, ja aikuiset olkoot huolellisia, eläimet osaavat varoa vaistonvaraisesti.

Tässäkin kuvassa on niin houkuttelevan  näköisiä tikkukaramelleja - 

silti yksikään lapsi tai lemmikki ei ole keksinyt syödä niitä. 

Eikä kukaan aikuinenkaan ole maistanut, vaikka onkin nuuhkinut tuon vaaleansinisen Aquilegia fragransin eli Tuoksuakileijan kukkia.

Noiden myrkyllisten akileijojen lisäksi tuossa kuvassa on vähintään yhtä myrkyllistä sormustinkukkaa.

Mutta löytyy niitäkin, jotka tykkäävät mutustella akileijoja, tai vähintäänkin pikkuisen maistaa kukan nuppuun tunkeutuessaan. Miljoonat akileijanäkämäsääsket näyttävät pitävän akileijan myrkystä. Kukkanuput kuivuvat ja kuolevat. Jos nuppu kykenee kuitenkin avautumaan kukaksi, niin se on kummallisen mutaation näköinen; on vain muutama päällyshameen helman riekale ja alushame on kutistunut pieneksi möykyksi.

Tässä on osa Hyönteisiä värikuvina (Uunio Sailas, toim. WSOY 1953) -kirjan sivusta, jolla on eri lajisia sääskiä. Yksikään akileijanäkämäsääskeistä (Macrolabis aquilegiae) ei ole ehtinyt kuvaan mukaan. Ymmärrän toki, kun olen nähnyt, kuinka paljon ne ovat ahkeroineet meillä. En ole myöskään koskaan saanut yhtään niistä itseteosta kiinni. En tietääkseni ole nähnytkään yhtään. Ja todella hyvä niin ! Minulla nimittäin käynnistyisi sellainen jahti, ettei aikaa jäisi enää mihinkään muuhun. Kyykkisin iltahämärässä tai aamuyön kosteassa ilmanalassa jonkinlainen surmaväline mukanani jahtaamassa(lue: lahtaamassa) niitä. Ja siitä seuraisi todennäköisesti se, että minut kärrättäisiin piirimielisairaalaan naapurin ilmiannon perusteella.
Oikeastihan noille eliöille ei taida voida mitään. Yhtenä kesänä yritin myrkyttää niitä, en tiedä, että oliko siitä mitään hyötyä. Jotenkin koominen kuvio sekin; suihkutan pullosta myrkkyä myrkyllisen kasvin niskaan. Miksei se itse voi hoitaa suojeluaan, kun kerran on myrkyllä varustettu? Tehokkain keino lienee vaan alkukesästä mahdollisimman usein saksia sääskien toukkien pilaamat nuput pois, jotta lopulta nousisi terveinä pysyviä nuppujakin.  
Toisaalta, voihan olla niinkin, että nuo sääsket ovat vain niin malttamattoman innokkaan uteliaita tulevien kauniiden kukintojen suhteen, että ne haluavat kärsäkaukoputkellaan kurkistaa etukäteen nupun sisään nähdäkseen että, millainen suloinen kaunotar sieltä on aikanaan avautumassa. Jaa, niin sitten ne vaan samalla unohtavat pienet kakaransa sinne nupun sisään. Ja siinä niiden toukkien leikin tiimellyksessä nuppu menee pilalle. Samalla ne aistivat siinä koko ajan akileijan kukinnon sisäistä kauneutta, ja niin vain käy, että kun ne kehittyvät aikuisiksi, niin jää päälle se into nähdä taas nupun sisälle. Näinhän se tietenkin menee. Ei loppujen lopuksi eläinmaailma olekaan vaikeasti ymmärrettävää. Sitä paitsi nyt, kun tiedän tämän jutun jujun, niin osaan tulevana kesänä suhtautua eri tavalla. Akileijanäkämäsääsket ovatkin vain akileijoista hurmioituneita nautiskelijoita, siis kanssaveljiäni ja -sisariani, eikä mitään ilkeämielisiä puutarhaterroristeja. 
Joten, kun ensi kesä koittaa, niin tervetuloa vaan kaikki akileijanäkämäsääsket tänne, tulkaa oikein sankoin joukoin. Minä yritän järjestää niin, että meille kaikille riittää katseltavaa. Alkakaahan sieltä jo kiiruhtaa; ensimmäiset nuput alkavat kehittyä jo toukokuun alussa eli kolmen kuukauden päästä. Ja vielä ystäväiseni - varokaa sitä myrkkyä, akileijat ovat myrkyllisiä kasveja.