sunnuntai 22. heinäkuuta 2012

Sauli Niinistön toiminnalla kansalaisten luottamus

Aquilegia "Sauli Niinistö" jatkaa kukintaansa.
Hänen kukintatoimintahan on ollut erittäin
monipuolista.
12.6.2012 päivätyssä tekstissä kerroin
ja kuvin havainnollistin, että
yksi kukkavarsista teki erikoisia kukintoja, joissa
oli vain yksi tai kaksi mesikannusta.
Sen jälkeen yhteen matalaan
kukkavarteen hän kehitteli sarjan
suloisia pikkukukintoja.
Tuosta aiemmasta tekstistä
selviää myös,
miksi olen nimennyt tämän
akileijan
tasavaltamme presidentin mukaan.


Aquilegia skinneri "Tequila Sunrise" on hyvässä vauhdissa.
Ostetuista saman siemenpussin siemenistä se tekee
useammanlaisia puna-oranssi-keltasävyisiä kukintoja (13.6.2012 teksti).
Kuvan taka-alalla näkyvät kirkkaan keltaiset kukinnot
kuuluvat tarha-alpille,
ja vieressä kultapallo kehittelee nuppujaan.



Kaksi ensimmäistä kukkijaa eli Siperianakileija ja Viridiflorat ovat lopettaneet kukintansa. Jos tarkkoja ollaan, niin niissä on kyllä vielä muutamia pieniä nuppuja, mutta en usko, että jaksavat avata niitä.

Iso Viola voi oikein rehevästi; kauniiden suurien kukintojen pukkaamiseen kannustaa vaaleanpunainen sormustinkukka, joka kukkii sen vieressä.


Firecrackerit, Yellow Queenit, Nora Barlowit ja Rotsternit kukkivat rehevästi.

Kaikenkaikkiaan siis noita kahta ensimmäistä kukkijaa lukuunottamatta, akileijojen kukinta jatkuu ihanana tuottaen suurta nautintoa.



   Tähän päättyy raporttini akileijojeni kukintatilanteesta päivämäärällä 22.7.2012.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.