keskiviikko 24. huhtikuuta 2013

Suuri pieni onni

 

Viime kesänä aloitin harjoitella omien risteytysten tekemistä. Yksi kokeilu oli pensselöidä Firecrackeriin (vas.) dahurianakileijan, viridiflora "Suklaasotilaan"(oik.) siitepölyä. Tarkemmin olen kertonut ko. keinosiemennyksestä 19.elokuuta 2012 tekstissä Risteyttämisyritys;...

Todellisuudessa en ole ollut kovin toiveikas, koska tuosta yrityksestä saamani siemenet olivat jotenkin lituskaisia, ei pulleita kiiltäviä. Mutta niistä oli nyt kuitenkin ilmestynyt yksi pieni taimi eilen.

Iski paniikki. Miten kestän tämän jännityksen; kaikki vaiheet siihen saakka, kun se alkukesästä 2014 aloittaisi kukintansa. Nukkuisinko sitten sen vieressä, jotta varmasti heti näkisin avautuvan kukan?

Ja hyvänen aika, minähän nyt ihan oikeasti voisin antaa nimen uudelle lajikkeelle, nimetä ihan virallisesti. Niinkuin eräs lajike aikoinaan on saanut nimensä Charles Darwinin pojantyttären mukaan; Nora Barlow.

Pitäisikö uuden lajikkeen ensimmäinen yksilö vakuuttaa? Mikähän sen vakuutusarvo olisi?

Tämän tekstin otsikon pieni -sana viittaa onnen lyhytaikaisuuteen. Tuon pikkuruisen taimen toinen parimillinen sirkkalehti on viimetuntien aikana kellastunut kokonaan, ja toisessakin sirkkalehdessä on keskellä ruskea täplä. Maailma taitaa menettää uuden upean kaunottaren. Enkä voi tehdä mitään tuon pikkuisen auttamiseksi; valoa ja vettä pitäisi sopivassa määrin hänellä olla. Voi pientä! Minkähänlainen siitä olisi tullut?!

6 kommenttia:

  1. Ouuuuh! Missähän olisi kasvien teho-osasto, jonne taimen nyt voisi kiikuttaa?!

    VastaaPoista
  2. Se oli varmasti viallinen, kun ei pystynyt elämään. Näin olen kuullu lohdutettavan naisia, joilla on ollut keskenmeno.

    VastaaPoista
  3. Jännittävää ! Kasvien lisääminen on todella kärsivällisen puuhaa, mutta kaipa osa sitä viehätystä onkin juuri siinä, kaikki ei ole heti valmista. Onnea matkaan, toivon että kaunokaisia itää vielä lisää !

    VastaaPoista
  4. Kiitos Saila, Amalia ja pivi kannustuksesta ja lohdutuksesta!

    VastaaPoista
  5. Voi surku! Ehkä sieltä kuitenkin joku uusi pieni taimen vielä nousee. Minulla akileijansiemenet itävät hyvinkin eri aikaan.

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.