torstai 27. joulukuuta 2012
Akileijan lehdistöstä kahdessa puutarhalehdessä
ALLT OM TRÄDGÅRD -lehdessä 16/2012 FRÅGOR & SVAR -palstalla Bettina kysyy "Varför ändrar bladen färg?"
Ja perenna-asiantuntija Jonas Bengtsson vastaa esimerkein; kertoo kasvihuoneessa kasvattamiensa akileijan siementaimien lehtien muuttuvan vähäksi aikaa punavioleteiksi ulos siirtämisen jälkeen. Selitykseksi hän mainitsee "chock" järkytyksen. Kasvin juuret vioittuvat aina vähän siirtämisen yhteydessä ja se saa enemmän valoa kuin mihin on tottunut. Lehdet muuttuvat jälleen vihreiksi, kun taimi on tottunut uudenlaiseen valomäärään ja juuret ovat alkaneet kasvamaan.
Kotipuutarha -lehdessä marras-joulukuulta 2012 valokuvaaja-toimittaja Teija Tuisku Kultajyvät -palstalla kirjoittaa otsikolla MIKÄ "VARIEGATA"? kasvien lehtien kirjavuudesta.
VARIEGATA -käsite tarkoittaa jonkinlaista väripoikkeamaa; solukossa on tapahtunut mutaatiota. Lehden vaaleasta kohdasta puuttuu lehtivihreä kokonaan ja keltaisen värisessä kohdassa on lehtivihreää, mutta vain vähän.
Akileijoissa näitä kirjavalehtisiä lajikkeita on ainakin tuo ko.lehdestä kuvattu Aquilegia vulgaris "Woodside Variegated".
Blogissa quun puutarha tekstissä 2.2.2008 Variegated Columbines on listattu kuusi kirjavalehtistä ja viisi keltalehtistä akileijaa, sekä myös kerrottu mistä niitä saa ostaa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Kiva! Mulla onkin ostoslistalla keltalehtinen, siinä edellisessä mainitsemassani 'Roman Bronze' -lajikkeessa on kuulemma keltaiset lehdet varsinkin alkukesällä. On varmaan aika kiva väripilkku.
VastaaPoistaNiin varmaan on, toivottavasti löydät sitä! Itse yritin kerran yhtä kirjavalehtistä, mutta jostain syystä sen lehdistö ei ainakaan niin kirjava ollut kuin kuvittelin etukäteen?!
Poista